Uutishuone

Blogit

Ilmastovastuuta entistä enemmän omiin käsiin

Toimet ilmaston puolesta ovat olennainen osa metsäteollisuuden vastuullisuussitoumuksia. Alan ilmastomyönteiset ratkaisut palvelevat ympäristön lisäksi myös sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.

Metsäteollisuus julkisti vastikään uudistetut vastuullisuussitoumukset, jotka kuvaavat ja ohjaavat alan kehittymistä ja toimintaa. Olennaisena osana kestävää kehitystä ovat alan toimet ilmaston puolesta.

Ilmastomyönteinen kokonaispaketti

Ilmastonmuutoksen torjunta on osaltaan vauhdittanut metsäteollisuuden uudistumista. Edelleen kehittyvä ja kansainvälisessä kilpailussa menestyvä teollisuus voi jatkossakin tehdä ilmastomyönteisiä investointeja Suomeen. Tällöin toimitaan paitsi ilmastonmuutoksen hillitsijänä, mutta kannetaan myös sosiaalista ja taloudellista vastuuta.

Sitoumuksissa edesautamme siirtymistä hiilineutraaliin yhteiskuntaan tarjoamalla ilmastomyönteisiä tuotteita ja tukemalla Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamista.

Käytännössä sitoumus tarkoittaa sitä, että valmistamme puusta yhä moninaisempia vientituotteita, joilla voidaan korvata ilmastolle haitallisempia materiaaleja. Samaan aikaan panostamme osaltamme siihen, että metsämme säilyvät terveinä ja hyvässä kasvukunnossa. Tämä on perusedellytys metsien ilmastoa viilentävän vaikutuksen jatkumiselle ja puunjalostuksen kehittämiselle.

Vähemmän fossiilisia polttoaineita ja enemmän energiatehokkuutta

Ilmastokysymyksissä metsäteollisuus tunnetaan kenties parhaiten edelläkävijänä fossiilisten polttoaineiden vähentäjänä. Tehtailla tuotetaan ja käytetään uusiutuvaa energiaa lähinnä sellaisista puun osista, joista ei toistaiseksi kyetä valmistamaan korkeamman jalostusasteen tuotteita.

Sitoumuksissa haluamme lisätä uusiutuvan energian tuotannon osuutta osana kehittyvää metsäteollisuutta. Tavoitteenamme on, että uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannossa on 90 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Samaan aikaan sitoudumme energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen.

Suomen ja metsäteollisuuden edut ovat hyvin yhteneviä

Sitoumuksiin kirjatut pyrkimyksemme vahvistavat Suomen ilmastopyrkimyksiä ja biotaloustavoitteita. Sitoumusten toteutuminen edistää merkittävästi Suomen energia- ja ilmastotavoitteita, joissa energiatehokkuuden parantamisella ja fossiilisten polttoaineiden vähentämisellä on suuri rooli.

Kehittämällä suomalaista puunjalostusta ja metsätaloutta otamme ilmastovastuuta entistä enemmän omiin käsiimme. Samalla voimme vahvistaa taloutta ja työllisyyttä.

Tutustu:Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumukset 2025

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Asetuksen soveltamisen aloittamista lykätään vuodella isoille toimijoille ja puolellatoista mikro- ja pienille toimijoille.
Uutiset
Strategian tavoitteena talouskasvua ja että suomalaisia tuotantolaitoksia ei suljeta tai siirretä ulkomaille poliittisten päätösten seurauksena.
Uutiset
Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena työkaluna metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Blogit
YK:n ilmastokokouksen kirjauksissa näkyy metsätalouden rooli ilmastonmuutoksen hillitsijänä.
Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.
Uutiset
MMM Sami Oksa on nimitetty Metsäteollisuus ry:n uudeksi metsäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.