Uutishuone

Lausunnot

Ennallistamisen kustannuksia ja vaikutuksia ei voi jättää arvailujen varaan

Metsäteollisuus ry pitää Suomen ennallistamissuunnitelmaluonnoksesta antamassa lausunnossaan suunnitelmaa erittäin kalliina ja vaikutuksiltaan puutteellisesti arvioituna.

Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on tärkeä tavoite, mutta suunnitelman kustannukset, toteutettavuus ja kokonaisvaikutukset ovat epärealistisia ja epäselviä. Ennallistamisen välittömiksi kustannuksiksi on arvioitu noin 1,2 miljardia euroa vuodessa aina vuoteen 2050 saakka, eikä suunnitelma todennäköisesti sisällä vielä kaikkia kustannuksia. Samalla Suomi etsii julkisen talouden tasapainottamiseksi 8–11 miljardin euron vuosittaisia säästöjä.

Metsäteollisuus korostaa myös vaikutuksia puun saatavuuteen, työllisyyteen ja aluetalouteen. Metsäbiotalouden tiedepaneelin arvioiden mukaan ennallistaminen voisi vähentää puun saatavuutta 3,4–17 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa ja pienentää metsäsektorin arvonlisäystä 370–1800 miljoonalla eurolla vuodessa nykytasoon verrattuna. Lisäksi suunnitelmassa luontotyyppien keskeiset määritelmät ja rajaukset ovat edelleen epäselviä, mikä vaikeuttaa kustannusten ja vaikutusten luotettavaa arviointia.

Metsäteollisuuden mukaan ennallistamistoimet tulisi toteuttaa mahdollisimman pitkälle vapaaehtoisten ja jo toimiviksi osoitettujen keinojen, kuten METSO- ja Helmi-ohjelmien sekä metsäsertifioinnin, kautta. Näin tavoitteita yhteensovitetaan ja luonnon monimuotoisuutta vahvistetaan vaarantamatta kotimaisen puun saatavuutta, investointeja tai työllisyyttä.

Suomen tulee tehdä lopulliseen suunnitelmaan selkeät poliittiset linjaukset ja rajaukset, jotta vaikutukset ja kustannukset Suomelle eivät jää arvailujen varaan.

Luonto ja ympäristö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Sami Oksa
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi puitiin ilman yllätyksiä.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry korostaa kiertotalouden ohjelman väliarviointia koskevassa lausunnossaan, että kiertotalouden vauhdittaminen edellyttää ennen kaikkea ennakoitavaa sääntelyä, investointeja mahdollistavaa toimintaympäristöä sekä

Uutiset
Budjettiriihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati
Lausunnot
Suomen tulee tehdä lopulliseen suunnitelmaan selkeät poliittiset linjaukset ja rajaukset, jotta vaikutukset ja kustannukset Suomelle eivät jää arvailujen varaan.