Uutishuone

Uutiset

Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella 

Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.   

Afrikkalaisen sikaruton (ASF) uusi tapaus Pyhtäällä on johtanut tartuntavyöhykkeen laajentamiseen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että päätöksenteossa on nyt huomioitu, etteivät torjuntatoimet aiheuta kohtuuttomia taloudellisia vahinkoja alueen metsänomistajille, puunkorjuuyrittäjille, kuljetusyrityksille ja metsäteollisuudelle. 

Laajentunut tartuntavyöhyke kattaa merkittävän osan alueesta, jolla sijaitsee metsäteollisuuden kannalta keskeisiä puunhankinta- ja tuotantoalueita. Puunkorjuun laajat rajoitukset olisivat heikentäneet puun saatavuutta ja vaikuttaneet nopeasti koko arvoketjuun metsänomistajista tehtaisiin. 

– Metsäteollisuus tukee johdonmukaisesti toimia sikaruton leviämisen pysäyttämiseksi. Samalla on tärkeää, etteivät torjuntatoimet aiheuta kohtuuttomia taloudellisia vahinkoja alueen metsänomistajille, puunkorjuuyrittäjille, kuljetusyrityksille ja metsäteollisuudelle, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Sami Oksa

Metsäteollisuus ry on käynyt aktiivista keskustelua maa- ja metsätalousministeriön sekä Ruokaviraston kanssa ja korostanut, että mahdollisten uusien rajoitusten vaikutukset puun saatavuuteen, kuljetuksiin ja teollisuuden toimintaan on arvioitava etukäteen. Samalla on etsitty käytännön ratkaisuja, kuten koneiden puhdistus- ja desinfiointikäytäntöjä, joilla taudin leviämisriskiä voidaan hallita ilman laajoja työ- ja korjuukieltoja.  

– Sikaruton torjunnassa tulee keskittyä nyt minimoimaan taudin vaikutukset yhteiskunnalle. Torjuntatoimien on oltava tehokkaita, mutta niiden vaikutukset on myös tunnistettava ja huomioitava päätöksenteossa, Oksa toteaa. 

Metsäteollisuus on yksi Suomen suurimmista vientiteollisuuden aloista. Vuonna 2025 metsäteollisuustuotteiden viennin arvo oli 12,5 miljardia euroa eli lähes 17 prosenttia Suomen koko tavaraviennistä. Metsäsektori työllistää suoraan ja välillisesti liki 100 000 suomalaista. 

 

Puunhankinta

Jaa julkaisu:

puupinot metsässä

Lisätietoja

Sami Oksa
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Webinaarissa esitellään uusinta tutkimustietoa suometsien vesitaloudesta sekä käytännön ratkaisuista, joilla voidaan tukea metsien kasvua, vähentää vesistökuormitusta ja hillitä kasvihuonekaasupäästöjä.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Blogit
Eurooppa on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita: vahvempi talous, parempi turvallisuus, ilmastoneutraalius ja suurempi strateginen autonomia.
Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.