Suomen energiajärjestelmä on muuttunut ripeästi. Sähköntuotannossa fossiiliset polttoaineet ovat hyvin pitkälle korvattu päästöttömillä vaihtoehdoilla ja sama kehitys etenee myös muilla sektoreilla. Suomi sähköistyy ja samalla omavaraisuus paranee, kun aiemmin maailmalta ostetut fossiiliset polttoaineet korvataan kotimaisella sähköntuotannolla. Samalla energiajärjestelmä on yhä voimakkaammin riippuvainen sään vaihteluista.
Metsäteollisuudelle sähköistyvä maailma avaa uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Tehtailla investoidaan tuotannon sähköistämiseen ja kartoitetaan yhä tiheämmällä kammalla kulutuksen joustomahdollisuuksia. Metsäteollisuudesta uniikin osan energiajärjestelmää tekevät tehtaiden sähköä ja lämpöä tuottavat CHP-voimalaitokset, jotka tarjoavat tehtaille joustomahdollisuuksia myös sähköntuotantoon kulutusjouston lisäksi.
Metsäteollisuuden tehdaspolttoaineista jo 95 % on uusiutuvia, lähinnä puunjalostuksesta syntyviä sivujakeita, joten valtaisaa fossiilisten polttoaineiden vähentämispotentiaalia ei metsäteollisuuden sähköistäminen tarjoa. Tarinassa on toinenkin puoli. Metsäteollisuuden sähköistäminen vapauttaa puunjalostuksesta syntyviä sivujakeita yhä enemmän energiayhtiöiden käyttöön ja siten vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä sekä painetta hakata jalostuskelpoista puuta energiantuotannon tarpeisiin.
Teollisuuden ja kaukolämpösektorin CHP-voimalaitokset ovat nannaa yhä voimakkaammin säästä riippuvaiselle sähköjärjestelmälle. Alkuvuoden tuuleton ja kylmä jakso todisti yhteistuotannon tärkeyden, mutta signaalit CHP-tuotannon tulevaisuudelle ovat vähintäänkin ristiriitaisia.
Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistellaan paraikaa talvienergian tukea, jonka tarkoituksena on kehittää uutta ja yllä pitää olemassa olevaa säävarmaa sähköntuotantokapasiteettia. Samaan aikaan osa päättäjistä intoilee bioenergian verottamisesta. Intoilun lomassa olisi ymmärrettävä, että suurin osa bioenergiaa syntyy väistämättä metsäteollisuuden tuotantoketjussa nyt ja tulevaisuudessa eli vero ei vähentäisi bioenergian määrää vaan poraisi reikiä vientiteollisuuden kilpailukykyyn. Oma tarinansa on sivujakeiden hyödyntäminen uusissa tuotteissa, mutta bioenergiavero tuskin on siihen oikea väline, sillä se ei edistä tuoteinnovaatioita eikä luo uusia maksavia asiakkaita.
Unelmissa vero voisi tuoda pikavoiton valtion talouteen, mutta käytännössä veron haitat kääntäisivät tilanteen miinusmerkkiseksi myös valtion kirstun näkökulmasta. Bioenergian vero heikentäisi suoraan metsäteollisuuden kannattavuutta, nostaisi sähkön hintaa ja nopeuttaisi bioenergiaan perustuvan CHP-voimalaitoskapasiteetin alasajoa. Maailmalla monet maat ovat valmiita jopa maksamaan siitä, ettei näin kehnosti pääsisi käymään.
Bioenergiaveron kaltaisen myrkkypillerin sijaan hyvää kehitystä voidaan edistää valtion toimesta. Entuudestaan tunnetulla lääkkeellä voidaan hoitaa teollisuuden kilpailukykyhaasteita, jouduttaa teollisuuden sähköistämistä ja energiatehokkuutta ja siten vapauttaa enempi biojakeita teollisuudesta kaukolämpösektorille. Sähköistämistukena tunnettu ja hyvin toimivaksi havaittu lääke on tuttu jo menneisyydestä, mutta reseptiä on mahdollista hienosäätää nopeamman hoidon takaamiseksi.
