Uutishuone

Lausunnot

Raideliikennelain ja liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta

LogistiikkaTeollisuuspolitiikka

Jaa julkaisu:

Lataukset

Lisätietoja

Alina Koskela
Logistiikkapäällikkö (vanhempainvapaalla)

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hallitus onnistui kiinnittämään kehysriihessä huomioita useisiin teollisuudelle tärkeisiin kehityskohtiin.
Uutiset
Metsäteollisuus ry kannustaa hallitusta jatkamaan kehysriihessään rohkeaa norminpurkua ja tekemään kilpailukykyä vahvistavia päätöksiä.
Blogit
Suomen väylien korjausvelka on 4,3 miljardia euroa. Ellei tilanne muutu nopeasti, edessä on uusi sote.
Tilastot
Viennin osuus tuotannosta vaihtelee tuoteryhmittäin 56 ja 102 prosentin välillä.
Lausunnot
Perusväylänpidon nykyinen rahoitustaso uhkaa teollisuuden tärkeimpiä raaka-ainekuljetuksia.
Uutiset
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta sekä valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto saivat 13.2.2026 ajantasaisen selvityksen raskaan liikenteen tilanteesta ja tulevaisuudesta.