Uutishuone

Blogit

Puunkorjaajan päiväuni toteutumassa

Ensin paukkupakkaset piiskasivat Suomea ja sitten alkoi tupruttaa lunta. Lopulta metsäkonealan lakoltakin vältyttiin. Puunkorjaajan päiväuni on toteutumassa!

Koko maassa on saatu nauttia viime aikoina kireistä pakkasista. Metsäteollisuus ottaa pakkaset ilolla vastaan, sillä leuto syksy rajoitti paikoin puun korjuuta. Pehmeä tiestö ja metsä eivät sallineet kaikilla alueilla metsätyökoneiden menoa talvileimikoille.

Puukauppatilastossa syksyn lauhat kelit eivät kuitenkaan näkyneet, sillä kauppa kävi loppuvuonna viime vuosien tahtiin. Metsäteollisuusyritykset osasivat varautua epävarmoihin syyskeleihin ja näin ollen korjuu painottui kuiville alueille ja kelirikkoleimikoille.

Sekä puunkorjaajan että metsäluonnon kannalta puunkorjuu sujuu parhaiten sellaisessa metsässä, jossa maaperä on jäätynyt ennen lumen tuloa syvään routaan ja päälle on satanut riittävä kerros lunta. Metsätyökoneen on kaikin puolin hyvä liikkua hakkuualueella, kun routa ja lumikerros suojaavat metsäpohjaa.

Metsäkonealan työehtosopimusneuvottelutkin päättyivät kaikkien osapuolien kannalta hyvin: lakolta vältyttiin ja puunkorjaajan päiväuni voi toteutua tältäkin osin. Nauttikaamme siis kohtuullisista pakkasista ja lumisateista. Hymyä huuleen ja puuta liikkeelle!

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Uutiset
Budjettiriihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati