Uutishuone

Uutiset

Puukauppa keskimääräistä vaisumpaa vuonna 2019

A pile of pine logs in forest with pine trees and blue sky on the background. Photographed in Muurla, Finland, in April 2010.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat vuonna 2019 yksityismetsistä 30,5 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli 12 prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden keskiarvo. Puukauppa käynnistyi vilkkaasti alkuvuodesta 2019, mutta hiipui loppuvuotta kohti. Sateinen ja lämmin sää haastoi puunkorjuuta loppuvuodesta Etelä-Suomessa.

Tukkipuuta ostettiin 11,8 miljoonaa kuutiota, mikä on 22 prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden keskiarvo. Kuitupuun ostomäärä, 17,4 miljoonaa kuutiota, oli 4 prosenttia pienempi kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin.

Mänty- ja kuusitukin vuoden 2019 keskimääräinen kantohinta laski 7 prosenttia edellisvuodesta ja koivutukin kantohinta 5 prosenttia. Kuitupuun kantohinnat pysyivät edellisvuoden tasolla.

Hankintakauppoina puuta ostettiin vuonna 2019 yhteensä 4 miljoonaa kuutiota eli 13 prosenttia kaikista kaupoista. Hankintakauppojen osuus kaikista puukaupoista nousi 3 prosenttiyksikköä. Neljä viidesosaa hankintakauppojen ostoista oli kuitupuuta. Hankintakaupoissa metsänomistaja toimittaa puut kuljetusreitin varrelle.

Aktiivinen metsänhoito vähentää metsien tuhoalttiutta Suomessa

Vuonna 2019 kansainvälisen talouden epävarmuudet ja Keski-Euroopan metsätuhot heijastuivat vientiin ja sitä kautta myös puukauppaan. Suomalaiset metsät ovat välttyneet laajoilta tuhoilta, ja jatkossakin on tärkeää pitää metsistämme hyvää huolta.

Hyvä ja aktiivinen metsänhoito edistää metsien terveyttä ja vähentää tuhoalttiutta. Laajat tuhot havumetsissä Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa ovat varoittavia esimerkkejä tuhojen vaikutuksista.

Panostamalla metsien hoitoon pidetään metsät elinvoimaisina ja luodaan perusta yhä paremmalle kasvulle läpi koko kiertoajan. Näin varmistetaan, että puuraaka-ainetta on saatavilla häiriöttömästi myös pitkällä aikavälillä. Oikea-aikaiset uudistamis- ja hoitotoimenpiteet sekä jalostetun metsänviljelyaineiston hyödyntäminen ovat avainasemassa.

Myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta on tärkeää pitää metsät elinvoimaisina. Terveet ja hyväkasvuiset metsät sitovat hiiltä parhaiten.

Lisätietoja:Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 050 567 9093Anu Islander, metsäasiantuntija, Metsäteollisuus ry, puh. 040 729 3678

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Uutiset
Budjettiriihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati