Uutishuone

Blogit

Onko meillä Suomessa todella varaa toimia näin?

Juhlapuheissa poliitikot puhuvat viennin kilpailukyvyn parantamisen puolesta, mutta kukaan ei kerro, miten se tehdään. Pääministeri Sipilä hakee kilpailukykyä yrityksille, jotta tuotteet saataisiin kaupaksi. Sitä ei kuitenkaan haluta ymmärtää. Olisiko paha asia, jos vientikin pelaisi ja yritykset saataisiin kannattavaan kasvuun?

Kasvun myötä työllisyys paranee, kulutus kasvaa ja verotulojen kasvun myötä Suomi ja kaikki suomalaiset voittavat.

Monen poliitikon mielestä on turha helpottaa viennin ongelmakohtia, koska viennissä ei ole kysyntää suomalaisille tuotteille. Hurjaa puhetta! Kysyntää on, mutta kilpailussa pitää pärjätä.

AKT on näin uuden vuoden kunniaksi ilmoittanut lakkouhasta keväälle 2016, samaan aikaan kun vientiä Suomesta pitäisi saada lisää. Suomessa päällä on jatkuva uhkaus siitä, että satamat menevät kiinni. Päivänkin lakko sotkee vientitoimituksia pitkäksi aikaa. AKT:n ”huvittavan” politiikan tavoitteena näyttää olevan ainoastaan poliittisten kannatuslukujen kasvattaminen.

Kun katsoo Ruotsiin, siellä kaikki on toisin. Naapurimaassa vientisatamat ovat luotettavasti auki. Ruotsissa on vain muutama laillinen lakko vuodessa. Suomessakin on muutama laillinen lakko vuodessa, mutta yli sata laitonta! Rima on Suomessa liian alhaalla lakon järjestämiseen. Ruotsissa työntekijäliitot joutuvat maksamaan miljoonakorvauksia laittomista lakoista, joiden seurauksena tuotantoprosessit joudutaan ajamaan alas. Suomessa laittomien lakkojen maksumiehiksi joutuvat yleensä täysin ulkopuoliset yritykset.

Vaikeuksista huolimatta saamme maakunnissa tehtyä kovalla työllä suuriakin vientisopimuksia esimerkiksi Aasian maihin. Niiden toimitukset tapahtuvat viikoittain pienissä erissä asiakkaan tarpeen mukaan tarkkaan aikataulutettuina. Asiakkaamme tietävät jo AKT:n lakkoherkkyyden ja ovat erittäin huolissaan Suomen toimituskyvystä. Pahimmassa tapauksessa sopimuksia perutaan ja tilaukset siirtyvät Ruotsiin, missä toimitusvarmuus on parempi. Ei ole mikään ihme, että investoinnit valuvat kansainvälisesti nyt Suomen sijaan Baltian maihin ja Puolaankin.

Suomi on vientitoimitusten osalta käytännössä saari. 80% viennistä tapahtuu meritse. Kansallinen lainsäädäntö pitää saada turvaamaan vientitoimitukset kaikissa tilanteissa. Lakoilla on nyt helppo iskeä yritysten ja koko kansantalouden merkittävimpään elämänlankaan synnyttämällä epävarmuutta lakkouhkailulla ja jopa sulkemalla satamat. Yhteiskuntavastuu on kaukana tällaisesta epäisänmaallisesta meiningistä, minkä seurauksena työpaikat vain vähenevät Suomesta.

Emme voi pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa palvelemalla toisiamme ja paisuttamalla velkarahalla julkista sektoria. Suomi tarvitsee kannattavia kasvuyrityksiä ja erityisesti vientiä!

Elämme vieläkin Nokian huumassa. Kalliita rakenteita on näköjään vaikea muuttaa tai purkaa. Vuosina 1998–2007 Nokia vastasi neljänneksestä Suomen BKT:n kasvusta ja lähes viidenneksestä koko Suomen viennistä. Lisäksi Nokia maksoi 23 % koko maan yritysveroista. Suomen menestys perustui myös tuolloin tuotteiden vientiin! Tälläkin hetkellä 20 suurinta vientiyritystämme hoitavat yli puolet Suomen viennistä. Nyt tarvitsemme nopeasti lisää menestyviä työnantajia ja erityisesti keskisuuria vientiyrityksiä, joilla on mahdollisuus kasvattaa vientiään. Kenenkään ei pitäisi olla kateellinen yrittäjille ja työllistäjille.

On ymmärrettävä, että vain menestyvät yritykset voivat työllistää ja investoida Suomessa. Nyt olemme putoamassa muun Euroopan vauhdista. Pahimmissa kilpailijamaissamme teollisuus jo elpyy ja kansantalous kasvaa. Perinteisille metsäteollisuustuotteille on maailmalla jatkuvasti kasvava kysyntä. Viennin kilpailukyky ja toimintaympäristö ratkaisevat, missä tuotteet tulevaisuudessa valmistetaan. Metsiä kasvaa muuallakin. Syrjäinen sijainti on suurin haasteemme tällä hetkellä, varsinkin nyt kun viennin painopiste on siirtynyt Euroopasta Aasiaan ja Afrikkaan.

Suomalaisesta raaka-aineesta suomalaisella työllä ja osaamisella valmistettujen tuotteiden vienti on helpoin tapa parantaa työllisyyttä ja korjata kansantalouden vaihtotase. Ammattiyhdistysliikkeen, työnantajajärjestöjen ja poliitikkojen on löydettävä nopeasti yhteinen suunta! Suomi tarvitsee vientiä nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä

Uutiset
Suomelle tärkeänä vientialana myös metsäteollisuus kohtaa haasteita mahdollisten tullien myötä.
Uutiset
Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä viestinnän parissa. Työn aloitus huhtikuussa.