Uutishuone

Blogit

Minihallitusneuvotteluissa jaettavana niukkuutta

Suomen tilanne on hälyttävä. Entinen priimus on nyt häntäpään suorittaja, joka ei pärjää eurooppalaisille kollegoilleen, saatikka pohjoismaisille veljilleen. Hyvinvointivaltiomme natisee liitoksissaan.

Minihallitusneuvotteluissa hallitus on kovan paikan edessä. Julkisen talouden sopeuttamista on jatkettava entistä määrätietoisemmin. Näivettyvällä Suomella ei ole varaa kiristää enempää teollisuuden kustannuksia ja lisätä sääntelytaakkaa. Sen sijaan nyt olisi aika miettiä, miten niukoilla rahavaroilla voisi parantaa teollisuuden toimintaedellytyksiä. Hallituksen pitää panostaa menoleikkauksiin ja sen on vältettävä veronkorotuksia.

Yhtenä konkreettisena toimena olisi poistaa kokonaan EU-prosessiin pysähtynyt windfall-vero eli voimalaitosten kiinteistövero. Jos vero poistettaisiin, se lisäisi teollisuuden toimintaympäristön ennakoitavuutta ja pienentäisi tulevaa kustannustaakkaa.

Metsäteollisuuden suunnittelemat investoinnit Suomeen ovat toteutuessaan arvoltaan yhteensä 1,4 miljardia euroa. Näin merkittävien investointien toteutuminen edellyttää selkeää, ennakoitavissa olevaa toimintaympäristöä. Isot investoinnit tarvitsevat myös puuta tasaisesti ja kustannuskilpailukykyisesti tehtaalle. Jotta puut liikkuvat tehokkaasti metsistä tehtaalle ja tuotteina tehtailta asiakkaille, on logistiikan ja infran toimittava sujuvasti.

Erityisen tärkeää olisi, ettei tulevissa neuvotteluissa päätettäisi leikata inframäärärahoja. Sen sijaan olisi syytä ohjata rahoitusta infran kehittämiseen. Suomen ei esimerkiksi kannata vaarantaa jo suunniteltujen siltakunnostusten toteutumista. Ilman siltojen muutostöitä ei uusi, mitoiltaan ja massoiltaan aiempaa suurempi kuljetuskalusto pääse kulkemaan. Myös teiden kunnossapito on tärkeää. Siksi tarvitaan rahoitusta perusväylänpitoon, yksityisteihin ja tavaraliikenteen pullonkaulaksi muodostuneen Luumäki-Imatra-Imatrankoski -ratavälin parantamiseen. Lisäksi on varmistettava rahoitus raakapuun rautatieterminaaliverkoston kehittämiseen.

Jos suomalainen teollisuus pystyy toimimaan täydellä teholla, tarkoittaa se työpaikkoja ja hyvinvointia kaikille. Biotalouden veturi pitää talouden pyörät pyörimässä, jos sille annetaan siihen edellytykset.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Hanke tuo uusimman tutkimustiedon turvemaiden metsänhoidosta metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten käyttöön koulutuksen, viestinnän ja vuorovaikutteisten työkalujen avulla.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry kannattaa liikenne- ja viestintäministeriön yksityistielakiin esittämiä muutoksia, joiden tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja päätöksentekoa sekä parantaa liikenneturvallisuutta

Lausunnot

Metsäteollisuus ry tukee lausunnollaan jätelain kehittämistä kiertotalouden tavoitteiden suuntaisesti, mutta katsoo, että ehdotettu hallituksen esitys jätelain muuttamiseksi sisältää tiettyjä toimeenpanoriskejä.

Lausunnot
Metsä- ja luontotiedon tulee tukea aktiivista metsänomistajuutta ja edistää taloudellisen toiminnan ja luonnon tilan parantamisen yhdistämistä.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n kevätseminaari avasi keskustelua siitä, millaisilla ratkaisuilla Suomi voi vahvistaa kasvuaan ja teollisuuden kilpailukykyä. Seminaarissa puhuttiin myös metsäteollisuuden tavoitteista
Uutiset
Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hallitus onnistui kiinnittämään kehysriihessä huomioita useisiin teollisuudelle tärkeisiin kehityskohtiin.