Euroopan unionin päästökauppa on ollut tehokas tapa vähentää teollisuuden päästöjä. Se on kannustanut yrityksiä investoimaan puhtaampiin ratkaisuihin ja vauhdittanut siirtymää fossiilisista polttoaineista kohti vähäpäästöistä tuotantoa.
Myös monilla itäsuomalaisilla tehdaspaikkakunnilla on viime vuosina investoitu määrätietoisesti fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen uusiutuvilla energiaratkaisuilla. Nämä investoinnit ovat vahvistaneet alueiden kilpailukykyä, tukeneet työpaikkoja ja vähentäneet päästöjä juuri sillä tavalla, johon EU:n ilmastopolitiikalla on pyritty kannustamaan.
Nyt pöydällä oleva päästökauppauudistus sisältää kuitenkin kaksi vakavaa ongelmaa.
Ensimmäinen ongelma liittyy niin sanottuun 95 prosentin biomassasääntöön. Komissio korostaa esityksessään haluavansa turvata ilmastotoimien edelläkävijöiden aseman. Käytännössä tapahtuu kuitenkin päinvastaista. Ne laitokset, jotka ovat päästökaupan kannustimien mukaisesti investoineet pois fossiilisista polttoaineista ja siirtyneet uusiutuvaan energiaan, ovat joutuneet päästökauppajärjestelmän ulkopuolelle. Tämä heikentää tehtyjen investointien kannattavuutta, heikentää kilpailukykyä ja luo vaarallisen kannustinloukun: mitä pidemmälle laitos etenee päästöjen vähentämisessä, sitä heikommaksi sen asema voi muodostua.
Komission ehdotus on kestämätön. Se voi johtaa siihen, että uusia edelläkävijälaitoksia putoaisi järjestelmän ulkopuolelle myös tulevina vuosina. Jos EU haluaa palkita päästövähennyksistä eikä rankaista niistä, 95 prosentin sääntö on korjattava.
Toinen ongelma liittyy ilmaisjakoon. Tähän asti ilmaisjaon tarkoituksena on ollut ehkäistä hiilivuotoa ja turvata eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyky tilanteessa, jossa kilpailijat muualla maailmassa eivät kohtaa vastaavia hiilikustannuksia. Komissio ehdottaa nyt järjestelmän muuttamista siten, että ilmaisjako sidotaan laitoskohtaisiin investointisuunnitelmiin ja niiden toteuttamiseen.
Kyse ei ole pienestä teknisestä muutoksesta vaan päästökaupan perusajatuksen muuttamisesta. Päästökaupan vahvuus on ollut sen markkinaehtoisuus: järjestelmä ohjaa investointeja sinne, missä päästöjä voidaan vähentää tehokkaimmin. Yritykset tekevät investointipäätöksensä itse, ja päästökauppa luo niille taloudellisen kannustimen toimia. Nyt pöydällä oleva malli korvaisi tämän periaatteen hallinnollisella menettelyllä, jossa yritykset joutuisivat laatimaan avoimia laitoskohtaisia investointisuunnitelmia saadakseen ilmaisjaon. Eli lisää byrokratiaa ja vähemmän teknologianeutraaliutta sekä markkinaehtoisuutta.
Tällaisenaan uudistus vie päästökauppajärjestelmää väärään suuntaan. Suomen tuleekin jatkoneuvotteluissa ajaa kahta selkeää tavoitetta: 95 prosentin biomassasääntö on korjattava ja ilmaisjaon ehdollisuudesta on luovuttava. Näin päästökauppa säilyy tehokkaana, markkinaehtoisena ja investointeja tukevana ilmastopolitiikan välineenä myös tulevaisuudessa.
Kirjoitus on julkaistu Karjalaisessa 23.10.2026.
