YK:n ilmastokokous COP31 osuu aikaan, jolloin geopolitiikka tärisyttää maailmaa, Suomi valmistautuu vaaleihin ja metsäteollisuus pyrkii ulos suhdannekuopastaan. Tällä kertaa kokousta on kuvattu erityisesti toimeenpanon COPiksi, mutta seuraavat päivät osoittavat, kuinka osuvasta luonnehdinnasta on ollut kyse. Uusia tavoitteita tarvitaan, mutta vielä tärkeämpää on saada jo tehdyt lupaukset näkymään todellisina päästövähennyksinä, investointeina ja puhtaampana energiantuotantona. COP31:n valmisteluissa korostettiinkin puhdasta energiaa, sähköistymistä, resilienttiä infrastruktuuria ja ennen kaikkea sovittujen toimien toteuttamista.
Kokouksen pöydällä ovat jälleen olleet ilmastopolitiikan tutut suuret kysymykset. Miten pidämme ilmaston lämpenemisen mahdollisimman lähellä 1,5 astetta? Kuka maksaa vihreän siirtymän ja kuka käärii voitot? Miten vauhditamme puhdasta energiaa, teollisuuden uudistumista ja yhteiskuntien sopeutumista muuttuvaan ilmastoon?
Euroopasta katsottuna yksi kysymys on kuitenkin ylitse muiden: miten muu maailma saadaan lähemmäksi EU:n ilmastokunnianhimon tasoa?
EU on asettanut itselleen erittäin vaativat ilmastotavoitteet. Ilmastokeskustelussa toisinaan unohtuu, että EU ei voi vähentää muiden talousalueiden päästöjä niiden puolesta. Euroopan päästövähennysten vaikutus globaaliin ilmastoon jää rajalliseksi, jos fossiilisten polttoaineiden käyttö ja päästöt porskuttavat muualla. Siksi Antalyan onnistumista pitäisi arvioida ennen kaikkea sillä, saadaanko maailman suuria päästäjiä ottamaan askelia kohti kunnianhimoisempia ilmastotavoitteita ja niiden todellista toteuttamista.
Samalla Euroopan kannattaa katsoa peiliin. Kunnianhimoisten tavoitteiden ei tarvitse tarkoittaa, että jokainen keino määrätään Brysselistä. EU:n byrokraattinen ilmastopolitiikka ei näytä tällä hetkellä toimivan houkuttelevana esimerkkinä muulle maailmalle. EU:n ilmastopolitiikassa on vuosien mittaan syntynyt valtava määrä yksityiskohtaista sääntelyä. Parempi lähtökohta olisi asettaa tiukat tavoitteet, mutta antaa jäsenmaille, yrityksille ja markkinoille enemmän mahdollisuuksia löytää kustannustehokkaimmat keinot niiden saavuttamiseksi. Tästä komission tulisi ottaa koppia.
Biotalous on yksi keino yltää kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin niin Suomessa ja EU:ssa kuin globaalilla tasolla. Ilmastoratkaisuissa tarvitaan sähköistymistä, uusiutuvaa energiaa ja uusia teknologioita, mutta on yhä keskeisen tärkeää pyrkiä voimakkaasti vähentämään fossiilisten raaka-aineiden käyttöä. Uusiutuvilla raaka-aineilla kuten puulla pystytään korvaamaan lukuisia fossiilipohjaisia tuotteita ja uusia käyttötapoja etsitään alati. Kestävästi hoidettujen metsien ja puusta valmistettujen tuotteiden pitäisi siksi olla luonteva osa vihreää siirtymää, ei sen sivujuonne.
Kokouksen päätteeksi Antalyasta olisi hyvä saada maailmalle yksinkertainen viesti: enemmän kunnianhimoa siellä, missä tavoitteet laahaavat, ja enemmän tilaa erilaisille ilmastoratkaisuille siellä, missä tavoitteet ovat jo korkealla.