Uutishuone

Uutiset

Vuosikymmenten ympäristötyö näkyy metsäteollisuuden päästöjen ja jätteiden vähenemisenä

Metsäteollisuuden ympäristövaikutukset ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Suomen massa- ja paperiteollisuuden fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin 85 prosenttia vuodesta 1990 ja kaatopaikkajätteen määrä noin 97 prosenttia vuodesta 1992. Myös muut ilma- ja vesistöpäästöt ovat vähentyneet pitkäjänteisen ympäristötyön tuloksena.

Metsäteollisuuden ympäristötyöstä puhuttaessa huomio kiinnittyy usein yksittäiseen vuoteen tai yhteen päästömittariin. Kehitys näkyy kuitenkin parhaiten pitkissä aikasarjoissa. Ne kertovat, kuinka perusteellisesti suomalaisen massa- ja paperiteollisuuden ympäristötehokkuus ja toiminta ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana.

Tulosten taustalla ovat investoinnit ja päivittäinen työ

Ympäristötulokset eivät synny itsestään. Sellu- ja paperiteollisuus käytti vuonna 2025 ympäristönsuojeluun noin 224 miljoonaa euroa. Summasta noin 102 miljoonaa euroa oli investointeja ja 122 miljoonaa euroa käyttökustannuksia. Viiden vuoden aikana alan panostukset ympäristönsuojeluun ovat ylittäneet 1,2 miljardia euroa.

Ympäristöinvestointien lisäksi tarvitaan osaamista, kunnossapitoa, mittaamista ja jatkuvaa prosessien kehittämistä. Olennaista on, että ympäristötyö on osa teollisuuden jokapäiväistä toimintaa eikä siitä irrallinen kokonaisuus.

Ilmapäästöissä muutos näkyy ja tuntuu

Massa- ja paperiteollisuuden ilmapäästöt ovat vähentyneet merkittävästi vuodesta 1992. Tuotantoon suhteutetut hiukkaspäästöt ovat vähentyneet noin 90 prosenttia ja hajurikkiyhdistepäästöt 97 prosenttia. Myös rikkipäästöt ovat vähentyneet murto-osaan vuoden 1992 tasosta.

Vaikutukset eivät jää tilastojen riveille, vaan muutos on havaittavissa myös tehdaspaikkakunnilla. Sellutehtaille aiemmin tyypilliset hajupäästöt ovat vähentyneet merkittävästi, ja samalla ilmansuojelutekniikkaan tehdyt investoinnit ovat pienentäneet hiukkaspäästöjä.

Myös fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet selvästi. Vuonna 1990 niiden määrä oli 5,88 miljoonaa tonnia, kun vuonna 2025 määrä oli noin 0,90 miljoonaa tonnia. Sekä fossiilisten hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärä että tuotantoon suhteutettu määrä ovat vähentyneet noin 85 prosenttia vuodesta 1990. Kehityksen taustalla ovat muun muassa energiatehokkuuden paraneminen ja fossiilisten polttoaineiden korvaaminen bioenergialla.

Kaikki haasteet eivät silti ole ratkenneet. Typenoksidipäästöjen vähentäminen on osoittautunut muita ilmapäästöjä vaikeammaksi. Niiden tuotantoon suhteutettu vähennys vuodesta 1992 on noin 31 prosenttia. Tämä muistuttaa siitä, että jatkuva parantaminen edellyttää myös uusien kustannustehokkaiden ratkaisujen kehittämistä.

Kaatopaikkajätteen määrä vähenee, sivuvirtojen hyötykäyttö kasvaa

Sivuvirtojen kokonaishyötykäyttöaste nousi 96 prosenttiin, kun puujätettä ei lasketa mukaan. Käytännössä valtaosa tuotannon sivuvirroista päätyy hyötykäyttöön eikä loppusijoitettavaksi.

Myös kaatopaikkajätteen määrä pieneni voimakkaasti. Vuonna 2025 massa- ja paperiteollisuuden kaatopaikkajätteitä syntyi noin 29 400 tonnia, mikä oli 29,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 1992 vastaava määrä oli noin 937 000 tonnia. Pitkällä aikavälillä kaatopaikkajätteen kokonaismäärä on siten vähentynyt noin 97 prosenttia.

Tämä kehitys kertoo konkreettisesti kiertotalouden etenemisestä. Teollisuuden sivuvirrat nähdään yhä useammin raaka-aineina, joille etsitään hyötykäyttökohteita. Samalla kaatopaikalle päätyvän materiaalin määrä vähenee.

Vesiensuojelussa tulokset näkyvät useissa mittareissa

Metsäteollisuuden vesiensuojelun kehitys on poikkeuksellisen pitkäjänteistä. Tuotantoon suhteutettujen orgaanisten klooriyhdisteiden eli AOX:n päästöt ovat vähentyneet yli 90 prosenttia vuodesta 1991. Fosforipäästöt ovat pienentyneet noin 84 prosenttia ja kemiallista hapenkulutusta kuvaava COD-kuormitus noin 72 prosenttia vuodesta 1992. Myös jäteveden määrä ja typpipäästöt ovat vähentyneet yli puolella tuotantoon suhteutettuna.

Tulokset osoittavat, mitä teknologian kehittäminen, prosessien tehostaminen ja toimiva jätevedenpuhdistus voivat saada aikaan. Samalla ne osoittavat, miksi ympäristötyötä pitää tarkastella kokonaisuutena. Yksittäinen mittari ei kerro kaikkea, mutta useiden päästöjen samansuuntainen väheneminen antaa kehityksestä vahvan kokonaiskuvan.

Vuoden 2025 luvut antavat aihetta tunnistaa saavutettu kehitys. Samalla niiden viesti on selvä: työ ei ole valmis. Erityisesti vaikeimmin vähennettävissä olevat päästöt, materiaalien entistä tehokkaampi hyödyntäminen ja tuotannon resurssitehokkuus edellyttävät uusia ratkaisuja.

Metsäteollisuuden tavoitteena on jatkaa ympäristövaikutusten pienentämistä vaikuttavin ja kustannustehokkain keinoin. Vuosikymmenten kehitys osoittaa, että pitkäjänteisellä työllä voidaan saavuttaa erittäin merkittäviä tuloksia.

Tutustu tarkemmin:

Tutustu myös metsäteollisuuden vastuullisuustekoihin »

KiertotalousIlmansuojeluLuonto ja ympäristö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Ville Hulkkonen
Johtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Metsäteollisuuden ympäristövaikutukset ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Suomen massa- ja paperiteollisuuden fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin 85 prosenttia vuodesta

Blogit
Suomalaisessa metsäteollisuudessa energian tehokas käyttö ei ole viikon mittainen kampanja vaan vuosikymmeniä jatkunutta perustyötä.
Tilastot
Sellu- ja paperiteollisuudessa käytettiin yli 220 milj. euroa vuonna 2025 ympäristönsuojeluun.
Tilastot
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantoon suhteutetut päästövähenemät verrattuna vuoteen 1992.
Tilastot
Massa- ja paperitehtaiden kaatopaikkajätteiden määrä Suomessa on vähentynyt murto-osaan.
Tilastot
Massa- ja paperiteollisuuden päästöt vesistöihin indeksoituna.