Uutishuone

Blogit

Metsien suojelu ja puukauppa on mahdollista yhdistää

Metsäala uudistuu kovaa vauhtia ja alan yritykset ovat ilahduttavasti raportoineet puun jalostuskäyttöä lisäävistä investoinneista. Hallituksen omilla linjauksilla kotimaisen puun käyttöä kasvatettaneen edelleen. Metsien käytön kokonaisuuden kannalta on kuitenkin valitettavaa, että samanaikaisesti Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman METSOn rahoitusta on leikattu. Sen lisäksi, että METSOn rahoitusta tulee vahvistaa pikaisesti, on syytä pohtia, voiko puukauppaa ja suojelua vauhdittaa METSOn rinnalla verotuksen keinoin.

Varsin yksinkertaisella suojeluvähennysmekanismilla voitaisiin yhdistää puukauppa ja metsien suojelu seuraavasti: Metsänomistaja saisi verovähennyspohjaa METSO-kriteerit täyttävän luonnonsuojelualueen perustamisesta tai luonnonhoitohankkeesta. Syntynyttä vähennyspohjaa voisi hyödyntää puunmyyntitulojen verotuksessa esimerkiksi 15 vuoden määräajan kuluessa. Verovähennyspohjan suuruus määritettäisiin siten, että verohyöty olisi esimerkiksi METSOn mukaisen suojelukorvauksen suuruinen. Kannustimella voitaisiin korvata nykyinen Kemera-lain mukainen ympäristötuki ja tuki metsäluonnon hoitoon, kun hyvän metsänhoidon kannustinjärjestelmää uudistetaan.

Kannustinmalli edistäisi puukauppaa, sillä verohyöty realisoituisi vain puukauppojen kautta. Suojelukriteerit ja suojelukohteiden arvon määrittäminen olisi viisainta tehdä suoraan METSO-kriteerien mukaisesti, jolloin tulisi ainoastaan määrittää puuttuvat kriteerit pohjoisimmalle Suomelle. Mekanismin etuna olisi myös se, että se on jo tuttu tänä vuonna käyttöön otetun metsälahjavähennyksen kautta. Suojeluvähennyksellä voidaan edistää luonnonsuojelua, mutta sillä ei tule korvata nykyistä METSO-järjestelmää.

Suojeluvähennysmekanismia on valmisteltu osana Metsäteollisuus ry:n metsäympäristöohjelmaa. Mallista on mahdollista kehittää toimiva mekanismi metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseen, kun sen reunaehtojen asettamisen vaikutuksia edelleen analysoidaan.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Eurooppa on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita: vahvempi talous, parempi turvallisuus, ilmastoneutraalius ja suurempi strateginen autonomia.
Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.