Uutishuone

Blogit

Metsäteollisuuden innovaatiot syntyvät kumppanuuksista

Metsäteollisuus panostaa uusien tuotteiden kehittämiseen merkittävästi. Uuden tuotteen kehittäminen teolliseen mittakaavaan ja merkittäväksi liiketoiminnaksi vie aikaa.

Esimerkiksi maitopurkin kehittyminen miljardiluokan liiketoiminnaksi vei noin 15 vuotta. Metsäteollisuusyrityksille tärkeitä uuden liiketoiminnan kehittämiskohteita ovat tällä hetkellä muun muassa puurakentaminen, pakkaukset, tekstiilit, kemian tuotteet, komposiittimateriaalit ja liikenteen polttoaineet sekä digitaalisten ratkaisujen kehittäminen. Innovointi on metsäteollisuuden elinvoiman edellytys.

Nykyisten tuotteiden – esimerkiksi arkisen kopiopaperin – tuotekehitystä tehdään edelleen. Tuote ei ole todellakaan sama mitä se on ollut 20 vuotta sitten. Maitopurkin valmistuksessa osa selluloosasta korvataan nykyään mikrokuituselluloosalla. Tuotteen valmistuksessa tarvitaan vähemmän raaka-ainetta, mutta samalla on saatu parannettua sen teknisiä ominaisuuksia. Jo nyt on otettu käyttöön ratkaisuja, joilla voidaan korvata muovin käyttö kokonaan.

Metsäteollisuusyritykset ovat sopineet erilaisista yhteistyösopimuksista kiertotalousajattelun mukaisen toiminnan kehittämiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on lannoitteiden valmistaminen sellun- ja paperintuotannon ohessa syntyvästä lietteestä. Logistiikkaketjun ja puunhankinnan kehittäminen digitalisaation avulla on kaikille metsäteollisuusyrityksille keskeinen kehityskohde. Tavoitteena on kerätä, jalostaa, jakaa ja hyödyntää tietoa uudella tavalla. Useimmiten tällaiseen kehitystyöhön tarvitaan osaajia monelta eri toimialalta.

Innovoinnissa yhteistyö on voimaa. Sekä julkisen että yksityisen sektorin yhteistyötä tarvitaan, jotta saadaan aikaiseksi innovaatioita ja menestyviä tuotteita. Suomessa on kansainvälisestikin mitattuna ainutlaatuista osaamista puusta ja puun käytöstä. Isot ja pienet yritykset tarvitsevat toisiaan, sillä ilman isojen apua ei monikaan pienempi yritys pääsisi lentoon. Toisaalta pieni yritys tuo isoon yritykseen ketterän toimintatavan, aidosti uudenlaisen näkökulman ja mahdollisesti uutta osaamista tuttuunkin asiaan. Uusia toimijoita on tullut alalle ja paljon uusia tuotekehityksen alkuja on nousemassa. Julkisten toimijoiden, kuten korkeakoulujen, yliopistojen tai tutkimuslaitosten kansainvälisesti merkittävä osaaminen puun käytössä ja yhteistyö yritysten kanssa luo innovaatioita ja liiketoimintaa Suomeen.

Metsäteollisuusyritykset valmistavat maailmanmarkkinoille sellaisia tuotteita, joita asiakkaat haluavat ja jotka käyvät kaupaksi. Tässä on viime vuosina onnistuttu hyvin, sillä tuotanto Suomessa on ollut kasvussa ja metsäteollisuus on investoinut Suomeen merkittävästi. Metsäteollisuuden tuotteilla voidaan hillitä ilmastonmuutosta ja vastata väestönkasvusta aiheutuviin haasteisiin. Kallista raaka-ainetta jalostettaessa pyritään resurssitehokkuuteen ja valmistamaan mahdollisimman arvokkaita tuotteita, jotta tehtaat menestyisivät kovassa kilpailussa.

Ala on nyt päässyt nousuun pitkän laskukauden jälkeen ja vihdoin metsäteollisuus on jälleen takaisin menestyksen tiellä. Ilman uudistumista, innovointia ja alan tekemiä omia toimia ei tähän olisi päästy.

Kirjoitus julkaistiin Etelä-Saimaassa 1.1.2018.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Eurooppa on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita: vahvempi talous, parempi turvallisuus, ilmastoneutraalius ja suurempi strateginen autonomia.
Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.