Uutishuone

Artikkelit

Logistiikan toimiminen on kriittistä poikkeusoloissa

Tuotteet lähtevät Suomesta maailmalle vielä suhteellisen normaalisti. Konttitilanne on parantunut ja rahtihinnat ovat tulleet äkkinousun jälkeen jälleen alaspäin. Logistiikkakustannukset eivät ole myöskään juurikaan nousseet, koska poikkeustila on miltei kaikkialla samanaikaisesti. Öljyn hinnan lasku on helpottanut joidenkin kuljetusten kannattavuutta ja laajat henkilöliikenteeseen kohdistuneet rajoitukset ovat voineet sujuvoittaa rahti- ja tavaraliikennettä väylillä. Kriisi vaikuttaa kuitenkin globaalisti kaikkeen logistiikkaan suoraan tai epäsuorasti, joten Suomen metsäteollisuuden ja kaiken muunkin vientiteollisuuden toimintaedellytysten kannalta on kriittistä, että logistiikka toimii mahdollisimman hyvin. Erityisesti meriliikenteen ja satamien mahdolliset ongelmat heijastuvat kaikkiin metsäteollisuusyrityksiin.Poikkeusoloissa on tarpeen saada joustoja operaatioihin, jotta kaikki toimisi mahdollisimman hyvin. Metsäteollisuuden lisäksi joustoja kaipaavat kipeästi nyt toimialaamme tukevat yrittäjät, jotka edustavat kuljetuksia, puunkorjuuta, puunkäsittelyä tuotantolaitoksilla jne. Kannustamme yhtiötä entistä tiiviimpään vuoropuheluun kanssamme logistiikkakysymyksissä.Lisätietoja:Juha Palokangas, päällikkö, Venäjä-asiat p. 0400 991 467, juha.palokangas(at)forestindustries.fiOuti Nietola, logistiikkapäällikkö p. 040 194 4776, outi.nietola(at)forestindustries.fi

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi puitiin ilman yllätyksiä.
Lausunnot
Metsäteollisuus ry kannattaa ammattidieseljärjestelmän käyttöönottoa Suomessa, mutta pitää hallituksen esittämää palautusta riittämättömänä vastaamaan logistiikan nykyisiin kustannushaasteisiin.
Blogit

Suomalaisella teollisuudella on useita vahvuuksia, joita on hankittu investoimalla laitoksiin ja osaamiseen. Ilman vahvuuksia emme pysy elossa, sillä sijaintimme kaukana