Uutishuone

Blogit

Liikenne12 – perusväylänpidon saavuttamaton unelma

Valtiovarainministeriö julkaisi 5.8. ehdotuksensa vuoden 2023 budjetiksi. Liikenteen kannalta budjetin tärkein kohta on perusväylänpito: määräraha, jolla pidetään tiet, rautatiet ja vesiväylät kunnossa.

Väylien kehno ja yhä heikentyvä kunto on kaikkien puolueiden huolilistalla. Parlamentaarisesti valmistellulla, vuoteen 2032 ulottuvalla Liikenne12-suunnitelmalla on haluttu turvata väylien kunto ja pysäyttää liikenneverkon korjausvelan jatkuva kasvu.

Korjausvelan pysäyttäminen jää kaukaiseksi unelmaksi. Liikenne12-suunnitelmassa väylien perusrahoitus (tienpito, radanpito ja vesiväylänpito) vuodelle 2023 olisi 1 194 miljoonaa euroa, VM:n budjettiesityksessä summa on 1 072 miljoonaa euroa.  

Tienpidon rahoituksessa Liikenne12-suunnitelman tasosta jäädään 41 miljoonaa euroa ja radanpidossa hurjat 110 miljoonaa euroa. Vesiväylänpito yltää lähes Liikenne12-suunnitelman tasolle, pudotusta on vain 16 miljoonaa euroa.

Kun perusväylänpidosta leikataan, isku osuu kovimmin vähäliikenteiseen verkostoon. Korjausvelka kasvaa syrjäisemmillä yhteyksillä kiihtyvällä vauhdilla. Metsä- ja maatalouden käyttämät yhteydet heikkenevät aikana, jolloin huoltovarmuus on kriittisempää kuin vuosikymmeniin.

Hieman lohtua antaa 10 miljoonan euron yksityisavustukset huoltovarmuuden ja kotimaisen puun saatavuuden varmistamiseksi. Tästä kiitokset valmistelijoille. Se ei kuitenkaan korvaa perusväylänpidon kroonista rahoitusvajetta.


Päivitys 2.9.2022:

Ilo 10 miljoonan yksityisavustuksesta huoltovarmuuden ja kotimaisen puunsaatavuuden varmistamiseksi oli ennen aikainen.

Vuoden 2022 budjetissa yksityistieavustusten kokonaissumma oli 30 miljoonaa. Vuoden 2023 budjettiehdotuksessa yksityistieavustusten kokonaissumma on tippunut 23 miljoonaan euroon. Tästä 23 miljoonasta eurosta 10 miljoonaa on kohdennettu huoltovarmuuden ja puun saatavuuden varmistamiseen, mutta tosiasiallisesti yksityisteiden avustusmäärä pienenee.

Logistiikka

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit

Suomalaisella teollisuudella on useita vahvuuksia, joita on hankittu investoimalla laitoksiin ja osaamiseen. Ilman vahvuuksia emme pysy elossa, sillä sijaintimme kaukana

Blogit

Asfaltoidun tieverkon määrää on jälleen esitetty laskettavaksi säästökeinona. Suomen talous on nyt ja lähitulevaisuudessa tiukka, joten kaikki keinot ansaitsevat tarkastelun. Rahasampoa

Lausunnot

Metsäteollisuus ry kannattaa liikenne- ja viestintäministeriön yksityistielakiin esittämiä muutoksia, joiden tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja päätöksentekoa sekä parantaa liikenneturvallisuutta

Uutiset
Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hallitus onnistui kiinnittämään kehysriihessä huomioita useisiin teollisuudelle tärkeisiin kehityskohtiin.
Uutiset
Metsäteollisuus ry kannustaa hallitusta jatkamaan kehysriihessään rohkeaa norminpurkua ja tekemään kilpailukykyä vahvistavia päätöksiä.
Blogit
Suomen väylien korjausvelka on 4,3 miljardia euroa. Ellei tilanne muutu nopeasti, edessä on uusi sote.