Uutishuone

Blogit

EU – ei oman oksan sahaajille

Europarlamenttivaaleihin on aikaa enää muutama viikko. Suomesta paikkaa Brysselin koneeseen tavoittelee 251 ehdokasta, joukossa useita valtakunnan politiikan kärkinimiä. Tuntuu, että suomalaisissa päättäjissä on nyt herännyt todellinen EU-into. Toivottavasti myös äänestäjät ottavat vaalit omakseen ja lähtevät sankoin joukoin vaaliuurnille.EU on tunnetusti keskittynyt päätöksenteossaan ympäristö- ja ilmastosääntelyyn. Samaan aikaan aloitteet kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat jääneet pölyttymään virkamiesten pöydille. Viime aikoina tässä on tapahtunut muutos – ainakin puheiden tasolla. Se, miten sanat muuttuvat teoiksi, jää nähtäväksi. Kilpailukyky ei kuitenkaan ole EU:ssa enää kirosana eikä sitä välttämättä enää aseteta vastakkain sosiaalisten tai ympäristöön liittyvien näkökulmien kanssa.

Miten sitten kaukainen pieni Suomi pärjää EU:ssa? Meitä edustaa Euroopan parlamentissa myös jatkossa 13 meppiä ja lisäksi saamme yhden komissaarin salkun. Vaikka määrä on pieni, voi yksikin meppi vaikuttaa merkittävästi asioihin, jotka ovat tärkeitä Suomelle. Sekä hyvässä että pahassa. Toivon mukaan valituiksi tulee mahdollisimman monta edustajaa, jotka toimivat Suomen eduksi eivätkä sahaa omaa oksaa. Suomen erityispiirteet ja kaukainen sijainti tulee ottaa huomioon, kun Euroopassa tehdään meitä koskevia päätöksiä.

Metsäteollisuus julkisti taannoin omat EU-linjauksensa, löydät ne täältä. Lisäksi metsäteollisuuden edustajat kertovat lyhyessä videossa, miten monin tavoin EU näkyy heidän arjessaan. Teollisuus ei pyydä mahdottomia: se tarvitsee ennustettavan toimintaympäristön ja tasapuolisen kilpailukentän verrattuna EU:n ulkopuolella toimivaan teollisuuteen. Lisäksi sääntelyviidakkoa tulee karsia, jotta yritykset eivät tukehdu byrokratiaan. Metsäteollisuudelle on tärkeää, että metsiä koskeva päätöksenteko säilyy jatkossakin omissa käsissämme. Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää, kun taas monissa muissa EU-maissa ne harvat metsät ovat lähinnä virkistyskäytössä.

Suomen metsäteollisuudesta on viime päivinä kuultu myönteisiä investointiuutisia ja biotalous on todella saamassa siivet alleen. Tämä tarjoaa meille suomalaisille oivat mahdollisuudet tarjota uusiutuvasta raaka-aineesta valmistettuja tuotteitamme Eurooppaan, joka on päämarkkina-alueemme. Toivon mukaan lisääntynyt ympäristötietoisuus ohjaa paitsi kuluttajien, myös päätöksentekijöiden huomion kohti uusiutuvien raaka-aineiden tehokkaampaa hyödyntämistä. Suomi voi toimia EU:ssa biotalouden veturina ja metsäteollisuus on siinä avainasemassa.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Eurooppa on asettanut kunnianhimoisia tavoitteita: vahvempi talous, parempi turvallisuus, ilmastoneutraalius ja suurempi strateginen autonomia.
Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Bioenergiaveron sijaan hyvää kehitystä voidaan jouduttaa sähköistämisentuella, joka on jo toimivaksi todettu lääke.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta niiden on tärkeää samalla huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.