Huhtikuun eduskuntavaaleille löytyy monia työnimiä: ilmastonmuutosvaalit, maahanmuuttovaalit, vanhustenhoitovaalit, sotevaalit, kikyvaalit, pääministerivaalit, verovaalit. Ja niin edelleen.
Optimisti kuitenkin toivoo, että meille tulee työllisyysvaalit. Vain työllisyydestä huolehtimalla voimme kantaa kestävästi vastuuta niin vanhuksista, ilmastosta, terveydenhuollosta kuin kilpailukyvystämme. Ja erityisesti tulevista sukupolvista! Itse haluaisin jättää lapsillemme perintöä, en velkaa. Minun ääneni saakin se puolue ja ehdokas, joka lupaa vähiten katteettomia. Jo tällä kulurakenteella ikäsidonnaisten menojen luonnollinen kasvu syö kapean kasvupotentiaalimme hedelmät rankoineen päivineen. Silti suurin osa puolueista jakaa uutta, katteetonta rahaa vaalilupauksissaan.
Järjestöpuolella SAK on esittänyt veronkiristyksiä, EK veronkevennyksiä. Veronkiristykset kuristavat talouden dynamiikkaa eivätkä tuo lisää rahaa talouteen. Hiuksista itsensä nosti vain paroni von Münchhausen. Veronkevennyksiä esittävien pitää puolestaan pystyä esittämään, millä kevennysvara katetaan: talouskasvulla, työllisyyden kasvulla vai menoleikkauksilla? Ainoastaan menoleikkaukset ovat suoraan poliitikkojen käsissä. Talouskasvu on välttämätön edellytys työllisyyden kasvulle, mutta Suomi ei voi kehittää omaa, maailmantaloudesta poikkeavaa talouskasvusykliä. Koska kasvu uhkaa hyytyä, on kaikki paukut seuraavalla vaalikaudella laitettava työpaikkojen luomiseen ja säilyttämiseen. Kaikkien toimijoiden osalta. Olenkin ollut erittäin innoissani mukana vientiteollisuuden palkansaaja- ja työnantajaliittojen yhteisellä eduskuntavaalikiertueella. Kiertue on osoittanut, että Metsäteollisuus ry:llä ja sen sopijakumppaneilla on yhteinen viesti poliittisille päättäjille: antakaa teollisuutemme menestyä ja tuottaa hyvinvointia kaikille.
Ja koska on neuvotteluvuosi, pitää blogiin lopuksi ympätä hieman tunnelmia työmarkkinoilta. Vientiteollisuuden syksyllä 2017 avaamalle neuvottelukierrokselle solmitaan parhaillaan häntiä valtakunnansovittelijan toimistossa. Seuraavaksi aletaan odottelemaan, nouseeko Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton optioriihen piipusta valkoista savua. Ennusmerkit eivät ole hyvät. Teollisuusliitto irtisanoi työajan pidennyksen toimialalta jo syksyn poliittisten työtaisteluiden aikana, ja asia hiertää ymmärrettävästi sopijapuolten välejä. Perusodotus onkin, että syksyllä käydään kokonaan uuden työmarkkinakierroksen neuvottelut vientiliittojen johdolla.
Kulunut kierros on osoittanut, että vientiliitot pystyvät kantamaan vastuunsa kustannuskilpailukykyisistä työmarkkinaratkaisuista, mutta rakenteelliset muutokset ovat edelleen työn ja tuskan takana. Työelämän rakennemuutoksissa ei kannata haikailla vain hallituksen toimien perään, vaan vastuu muutoksesta on keskeisesti myös työmarkkinajärjestöillä. Työehtosopimusten on oltava kansainvälisesti kilpailukykyisiä. Kaikkien tuotannon tekijöiden hinta ratkaisee globaaleilla markkinoilla. Tarvitsemme työllisyysvaalien jatkoksi työllisyyskierroksen.
Viime vuosi toi laajaan tietoisuuteen myös suomalaisen lieveilmiön: rajoittamattoman poliittisen lakko-oikeuden. Teollisuusliiton lakkoiltua mitättömien kysymysten takia sekä keväällä että syksyllä on selvää, että työnantajapuolen ”ikuisiin vaatimuksiin” saatiin uusi elementti: poliittisen työtaisteluoikeuden rajaaminen. Työnantajien uskoa ay-liikkeen vaalimaan ”sopimusyhteiskuntaan” koetteli erityisesti se, että työtaistelut ajoittuivat sovittujen tes-korotusten toteuttamisen tai paikallisten neuvottelujen ajankohtiin. Työrauhasta maksettiin sopimuskaudella kahdesti – ja kahdesti se myös rikottiin.
