Uutishuone

Blogit

Isot haasteet jäivät – riittääkö hallituksessa vielä puhtia?

Hallitus kertoi kulkevansa puoliväliriiheensä yhteisen tilannekuvan kanssa, mutta muutamasta oikeasta päätöksestä huolimatta isot kysymykset odottavat edelleen ratkaisua.

Ministerit tiesivät, että Suomen talous kasvaa kohtuullisen vaatimatonta, runsaan prosentin vauhtia. Hallituspuolueet olivat myös piinallisen hyvin selvillä, että sen talouspoliittiset tavoitteet eivät ole täyttymässä.

Hallitus ei onnistu taittamaan velkaantumista tai nostamaan työllisyysastetta 72 prosenttiin, johon se hallitusohjelmassaan pyrki. Hallitus kuitenkin kertoi pitävänsä kiinni julkisen talouden pitkän aikavälin tasapainotavoitteesta ja kurovansa umpeen 10 miljardin euron kestävyysvajetta.

Tavoite on oikea, mutta päätetyt keinot toistaiseksi riittämättömiä. Varsinkin työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistettiin puoliväliriihessä suhteellisen vaatimattomilla päätöksillä. Merkittävät rakenneuudistukset siirtyvät jälleen kerran tulevaisuuteen.

Hallitus kuitenkin tarttui joihinkin myös metsäteollisuudelle tärkeisiin, rajatumpiin kokonaisuuksiin. Rajujen leikkausten kohteena ollut TKI-rahoitus sai riihestä pienen piristysruiskeiseen Tekesin ja Suomen Akatemian kautta. Lisäksi vapaaehtoinen metsien suojeluohjelma METSO sai viiden miljoonan euron vuosittaisen lisärahoituksen, jota metsäala on ajanut yhteistyössä monen muun järjestön kanssa.

Myös tarpeellinen uudistus ammatilliseen koulutukseen etenee. Osaava työvoima on metsäteollisuudenkin menestyksen edellytys. Reformin myötä koko ammatillinen koulutus uudistuu ja se tulee vastaamaan nykyistä paremmin ja ketterämmin työelämän tarpeisiin.

Riittääkö hallituksessa puhtia isompiin uudistuksiin? Ainakin taloudellinen tilanne edellyttäisi sitä. Viime aikoina kasvunäkymät ovat hieman piristyneet, minkä takia moni päättäjä huokaisi liian aikaisin helpotuksesta – myös uudistustarpeiden suhteen. Erityisesti työllisyyskehityksessä Suomi kulkee kaukana Ruotsin perässä.

Siksi hallituksen pitää loppukautensa ajan tehdä työllisyyttä ja kasvua edistäviä päätöksiä. Talouskasvun turvaamiseksi kilpailukyvyn, viennin ja investointien tulee olla talouspolitiikan keskiössä. Olikin tärkeää, että hallitus ei puoliväliriihessään kiristänyt sitoumustensa vastaisesti tärkeimpien vientiyritystemme energiaverotusta. Yritykset tarvitsevat ennustettavaa ja johdonmukaista päätöksentekoa.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan 29.4.2025 saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi.
Blogit
Ongelmia voidaan vähentää lakien noudattamisella, valvonnan vahvistamisella ja koulutuksen lisäämisellä.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen uudesta työehtosopimuksesta.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat jatkaneet neuvotteluja puusepänteollisuuden työehtosopimuksesta tiistaina 22 huhtikuuta.
Blogit
Sähköistämisen tuki on keskeinen, tarpeellisuutensa todistanut instrumentti EU:n päästökauppajärjestelmässä.