Uutishuone

Artikkelit

Vastuullisuussitoumukset

Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumukset uudistettiin alkuvuodesta 2018. Omaehtoiset vastuullisuussitoumukset ohjaavat koko alaa entistä vastuullisempaan suuntaan.

Metsä antaa meille ihmisille hyvinvointia monin eri tavoin ja mahdollisuuden tehdä viisaita, vastuullisia valintoja. Metsäteollisuus on tehnyt pitkäjänteistä vastuullisuustyötä ja alan ensimmäiset yhteiset vastuullisuussitoumukset laadittiin vuonna 2012.

Metsäteollisuuden yhteisiä vastuullisuussitoumuksia on sen jälkeen laajennettu kattamaan ympäristövastuun lisäksi aiempaa tarkemmin myös sosiaalisen ja taloudellisen vastuun osa-alueet. Lisäksi tavoitteita on kiristetty.

Tavoitteena on, että vastuullisuussitoumuksillaan ala pystyy osoittamaan edelläkävijyyttä ja jatkuvaa parantamista vastuullisuuskysymyksissä sekä vastaamaan entistä paremmin ajankohtaisiin vastuullisuushaasteisiin. Haluamme myös osoittaa metsäteollisuuden tärkeää roolia YK:n kestävänkehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) toteutuksessa.

Keskeisenä osana kehittämistyötämme on aktiivinen vuoropuhelu sidosryhmiemme kanssa. Vuoropuhelun ja yhteistyön hengessä pyysimme ulkopuolisia asiantuntijoita kertomaan oheisessa ”Vastuullisia valintoja”-esitteessä ajatuksiaan metsäteollisuuden vastuullisuudesta.

Vastuullisuussitoumusten väliraportti julkaistiin marraskuussa 2020. Raportti kertoo omaehtoisten vastuullisuussitoumusten ohjaavan koko alaa entistä vastuullisempaan suuntaan. Raportin tulokset kuvaavat myönteistä kehitystä kohti asetettuja kunnianhimoisia tavoitteita.

Tutustu raporttiin tästä ja lue tiedote tästä.

Agenda 2030Vastuullisuussitoumukset

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot

Metsäteollisuus ry hyväksyy ympäristöministeriön tämänhetkisen ehdotuksen lupamääräysten tarkistamiseen kohdistuvista muutoksista. Selkeästi rajattuna ehdotus vastaa eri toimialojen tarpeisiin. Lausunnossamme toteamme, että

Lausunnot

Metsäteollisuus ry pitää ympäristöministeriön luonnosta riskinarvioinnin ohjeeksi tapauskohtaiseen Ei enää jätettä -menettelyyn (EEJ) pääosin perusteellisena ja valmistelultaan onnistuneena.   Lausunnossamme korostamme tarvetta selkeyttää ohjeistusta erityisesti tilanteissa,

Lausunnot

Metsäteollisuus ry arvostelee tuoreessa lausunnossaan EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (PPWR) toimeenpanoa merkittävästi viivästyneiden komission tulkintaohjeiden vuoksi. Järjestön mukaan yrityksillä ja

Uutiset
Uusi laki tuo joitain lisävaatimuksia metsänkäsittelyyn ja samalla se yhtenäistää koko metsäalan toimintatapoja.
Uutiset
New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely esitteli arvovieraille suomalaisia puupohjaisia innovaatioita.
Blogit
Päästökauppajärjestelmän ongelmakohtia viilaamalla on mahdollista parantaa kilpailukykyä tasapuolisesti ilmastotavoitteita heikentämättä.