Uutishuone

Blogit

Vastuullinen talouspolitiikka poikii kestävää kasvua

Metsäteollisuuden hallitusohjelmatavoitteissa perätään vastuullista talouspolitiikkaa. Miksi? Siksi, että metsäteollisuus on suomalaisen hyvinvoinnin mahdollistaja, viennin veturi ja tärkeä osa kansantalouttamme.

Näin ajattelee myös suuri osa suomalaisista. Metsäteollisuus kantaa vastuuta koko maan talouden pitkän aikavälin hyvinvoinnista ja edellytämme sitä myös julkiselta sektorilta.

Talouspolitiikkahan tarkoittaa julkisen vallan toimenpiteitä, joilla pyritään vaikuttamaan kansantalouden tilaan. Talouspolitiikka voidaan jakaa eri osa-alueisiin, joita ovat muun muassa finanssipolitiikka, rahapolitiikka ja elinkeinopolitiikka. Eri politiikkalohkojen yhteensovittaminen on vaikeaa ja osin toisiaan korville lyövää. Silti sitä on maailmanmenon epätäydellisyyksistä huolimatta syytä tavoitella.

Vastuullisuus tarkoittaa talouspolitiikassa muun muassa huolellista päätöksenteon valmistelua, monipuolisia vaikutusarvioita sekä julkisen talouden tasapainosta ja velkaantumisvauhdista huolehtimista. Vastuullinen talouspolitiikka huolehtii myös siitä, ettei julkisen talouden koko ylitä yksityisen sektorin kantokykyä.

Globaalissa kilpailussa toimiva metsäteollisuus pitää tärkeänä myös markkinatalouden pelisäännöistä huolehtimista. Meneehän tuotteistamme kolme neljäsosaa vientiin. Markkinatalouden ja vapaan kilpailun kannattajina näemme, että teollisuuspolitiikka, joka huomioi yrityksille tasavertaiset kilpailuedellytykset (level-playing-field), luo parhaimman alustan kestävälle talouskasvulle Suomessa.

Me itse hyödynnämme tuotteissamme materiaalia, joka on kierrätettävä, uusiutuva ja biohajoava. Se on osa vastuullista toimintaamme. Toimialamme on sitoutunut ainoana toimialana myös laajoihin vastuullisuussitoumuksiin, jotka kattavat niin taloudellisen, ekologisen kuin sosiaalisen vastuun. Meillä onkin mahdollisuus luoda Suomessa laajasti toivottua kestävää talouskasvua vastuullisen talouspolitiikan oloissa, niin että Suomi ja suomalaiset siitä hyötyvät.

Osuvimmillaan poliittiset päätökset ja sääntely kannustavat metsäteollisuutta investoimaan ja kasvamaan Suomessa. Viime viikolla julkaisimme yhdessä Teknologiateollisuuden ja Kemianteollisuuden kanssa taustatietoja vientiteollisuuden kilpailuympäristöstä Suomessa ja kilpailijamaissa.

Haluamme keskustella siitä mitä teollisuuspolitiikka eri maissa tarkoittaa ja mitä se yrityksillemme merkitsee. Hallitusohjelmatavoitteemme löydät täältä.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Maarit Lindström
Johtaja, pääekonomisti

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Uutiset
Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.
Lausunnot
Lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta ja ympäristöselostuksesta (SOVA-lain mukainen ympäristöarviointi)
Lausunnot
Valtioneuvosto selonteko YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 toimeenpanosta