Uutishuone

Uutiset

Suomi tarkensi kantaansa luonnon ennallistamisasetukseen

Eduskunnan suuri valiokunta antoi tänään lausuntonsa EU:n luonnon ennallistamisasetuksesta. Metsäteollisuus ry pitää hyvänä, että valiokunta päätyi tarkentamaan ja tiukentamaan hallituksen kantaa.

Suuren valiokunnan lausunnossa todetaan, ettei se hyväksy ennallistamisasetusta komission nyt esittämässä muodossa ja edellyttää ehdotukseen merkittäviä muutoksia sekä kansallisen metsäpolitiikan huomioon ottamista. Suuri valiokunta esittää lisäksi Suomelle kohdistuvien kustannusten merkittävää kohtuullistamista. Arvioiden mukaan tavoitteiden toimeenpanosta aiheutuvat kustannukset ovat Suomelle erittäin korkeat ja siten budjettivaikutuksiltaan merkittävät.

Suuren valiokunnan kannanmuodostusta edelsi eduskunnan usean erikoisvaliokunnan käsittely. Valiokuntien yhteinen viesti oli, että komission antamaa ennallistamisasetusta ei voi hyväksyä esitetyssä muodossaan.

Metsäteollisuus katsoo, että valiokunnan lausunto korostaa oikeita asioita, mutta jää edelleen kaipaamaan tiukempaa otetta ennallistamistavoitteisiin liittyen.

– Eduskunnan perinpohjainen käsittely ja laaja keskustelu metsien käyttöön merkittävästi vaikuttavasta EU-lainsäädäntöaloitteesta on tärkeä asia. Erityisen hienoa on, että lopputuloksena Suomi laajensi kantaansa huomioimaan enemmän aloitteen kansantaloudellisia vaikutuksia, toteaa Metsäteollisuus ry:n kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki.

Metsäteollisuus ry on toistuvasti korostanut, että luonnon ennallistaminen osana monimuotoisuuden edistämistä on tärkeää ja että ennallistamistoimia tehdään jo laajasti maassamme. Ennallistamistavoitteet tulisi kuitenkin tasapainottaa muiden ympäristötavoitteiden, kuten esimerkiksi ilmastotavoitteiden, uusiutuvien raaka-aineiden saatavuuden ja energiaomavaraisuuden kanssa. Samalla tulisi huomioida vaikutukset alueiden työllisyyteen. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitovien ennallistamistavoitteiden alentamista.

– Ennallistamisasetus koskettaa laaja-alaisesti Suomen metsiä mukaan lukien suometsät ja siten teollisuuden raaka-ainehankintaa. Metsäteollisuus auttaa maailmaa irtaantumaan fossiilitaloudesta, sillä uusiutuville ja kierrätettäville puupohjaisille tuotteille on alati kasvava kysyntä. Metsäteollisuuden valmistamat tuotteet vastaavat myös muihin globaaleihin haasteisiin, kuten väestönkasvuun, ikääntymiseen ja kaupungistumiseen. Tällaisen teollisuudenalan toimintaedellytyksistä kannattaa pitää hyvää huolta, Rantamäki jatkaa.

Suomessa on jo vuosikymmeniä tehty luonnon ennallistamista vapaaehtoisten järjestelmien kautta. Metsäteollisuus korostaa, että hyvinvoiva metsäluonto on metsäteollisuuden raaka-ainehankinnan perusta, ja metsäteollisuus on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen.

Suuren valiokunnan lausunto ohjaa Suomen neuvotteluja neuvostossa.

Agenda 2030Euroopan unioniHiilinieluLuontoLuonto ja ympäristöMetsien hoito ja käyttöMonimuotoisuus

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Maija Rantamäki
Kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Lausunnot
Lausunto metsätalouden tulosperusteiset tuet -työryhmän muistiosta