Helsingin Sanomissa (30.6.) käsiteltiin tuoreita tutkimuksia, joiden mukaan avohakkuun jälkeen metsälajiston palautuminen voi kestää vuosikymmeniä ja joidenkin lajiryhmien osalta jopa yli sata vuotta. Tutkimustulos on tärkeä. Samalla on kuitenkin tärkeää ymmärtää, mitä tutkimuksissa todella mitattiin ja mitä johtopäätöksiä tutkimuksesta voi vetää.
Julkisessa keskustelussa syntyy helposti mielikuva, että avohakkuu hävittää metsän luonnon ja että alue pysyy biologisesti köyhänä vuosikymmeniä. Tämä ei pidä paikkaansa – tutkimusnäyttö antaa kokonaisuudesta huomattavasti monipuolisemman kuvan.
Macdonaldin ym (2026) boreaalisia metsiä tarkastellut laaja katsaus osoittaa, että avohakkuualoilla ja sulkeutuneissa metsissä elää erilainen lajisto. Avohakkuu ei siis poista elämää, vaan muuttaa elinympäristöä. Osa vanhan metsän lajeista vähenee, mutta samalla monet avoimiin ja nuoren metsän kehitysvaiheisiin sopeutuneet lajit runsastuvat.
Helsingin Sanomien artikkelissa metsäekologian professori Jari Kouki nostaa jostain syystä esimerkiksi pölyttäjien vähenemisen, vaikka juuri monet pölyttäjät ja muut avoimien ympäristöjen hyönteiset hyötyvät avohakkuista. Tämä ei tarkoita, että avohakkuualue tai talousmetsä olisi vanhan metsään verrattava elinympäristö. Se korostaa, että jos tavoitteena on mahdollisimman laaja monimuotoisuus, metsämaisemassa on hyvä olla eri kehitysvaiheita.
Vanhojen metsien arvo on kiistaton
Toisaalta tutkimukset osoittavat selvästi, että vanhoilla metsillä on oma erityinen arvonsa.
Nirhamon ym. (2025) tutkimuksen mukaan vanhoissa metsissä esiintyy omaleimaisia lajiyhteisöjä, joita ei löydy yhtä runsaina nuoremmista metsistä. Erityisesti monien lahopuusta riippuvaisten hyönteisten, lahottajasienten, epifyyttijäkälien ja sammalten monimuotoisuus on suurimmillaan vanhoissa metsissä.
Siksi Metsäteollisuus ry:n näkökulmasta vanhojen metsien säilyttäminen on tärkeä osa metsien monimuotoisuuden turvaamista. Tämä on myös tärkeä syy sille, miksi Suomessa suojelualueverkostoa täydennetään, METSO-ohjelmaa toteutetaan ja talousmetsissä jätetään säästöpuita sekä lahopuuta. Vanhan metsän ominaisuuksia ei voida luoda hetkessä.
Mitä sadan vuoden palautumisajasta pitäisi ajatella?
HS:n jutussa viitattu Macdonaldin ym (2026) tutkimus tarkasteli lajiyhteisöjen palautumista avohakkuun jälkeen. Sen keskeinen havainto oli, että palautuminen vaihtelee voimakkaasti lajiryhmien välillä. Monet hyönteis- ja lintuyhteisöt palautuivat suhteellisen nopeasti. Sen sijaan sammalet, jäkälät ja osa lahopuusta riippuvasta lajistosta palautuivat hyvin hitaasti tai eivät tutkitun aineiston aikana lainkaan. Tämä on tärkeä havainto metsänhoidon kehittämiselle.
Käytännössä sadan vuoden palautumisaika kertoo ennen kaikkea siitä, kuinka hitaasti vanhoihin metsiin liittyvät erityispiirteet, kuten suuret puut, lahopuu ja niiden varaan rakentuneet lajiyhteisöt kehittyvät. Näiden huomioiminen talousmetsissä on tunnistettu jo Metsäteollisuus ry:n vuonna 2023 julkaisemassa monimuotoisuustiekartassa. Talousmetsien luonnonhoidolla voidaan onnistuneesti tukea monimuotoisuuttaa vahvistavia rakennepiirteitä.
Metsäteollisuus ry:n näkemyksen mukaan tutkimusten viesti ei ole, että avohakkuut tulisi lopettaa. Tutkimukset osoittavat samanaikaisesti kolme asiaa:
- Avohakkuun jälkeen syntyy avoimien elinympäristöjen lajeille sopivaa ympäristöä.
- Erityisesti lahopuusta ja vanhojen metsien rakenteista riippuva lajisto hyötyy säästöpuista, lahopuun lisäämisestä ja muista monimuotoisuustoimista talousmetsissä.
- Vanhojen metsien lajisto tarvitsee vanhoja metsiä säilyäkseen, mikä korostaa Metso-ohjelman rahoituksen ja suojelun merkitystä.
Puuntuotannon ja monimuotoisuuden välille esitetään usein vastakkainasettelua. Suomalaisessa metsänhoidossa on jo pitkään huomioitu piirteitä, joilla turvataan lajien selviytymistä metsien talouskäytössä. Metsien monipuolisessa käytössä tulisi keskittyä monimuotoiseen ikärakenteeseen, vanhojen metsien turvaamiseen, talousmetsien luonnonhoitoon ja sen kehittämiseen. Samalla tulee turvata riittävä puuraaka-aineen saatavuus esimerkiksi fossiilisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden korvaamiseen.
Suomen metsäluonnon tulevaisuutta ei ratkaise yksi hakkuutapa. Sen ratkaisee se, miten onnistumme yhdistämään puuntuotannon, luonnon monimuotoisuuden ja ilmastohyödyt metsämaisemassamme.
