Meillä on jo kiire kääntää elämäntapamme ympäristön kestokyvyn mukaiseksi. Mitä kauemmin jatkamme business-as-usual -linjaa, sitä varmemmin ilmastonmuutos lähtee lapasesta. Ja sitä varmemmin myös kestävän kehityksen markkinoista hyötyy joku muu kuin suomalainen yritys. Ilmastomyönteisistä puutuotteista voisi tulla Suomen uusi sampo.
IPCC:n juuri julkaistun arviointiraportin mukaan ilmasto voi lämmetä kuluvan vuosisadan loppuun mennessä jopa 5 astetta. Maailmanpankki raportoi jo marraskuussa 2012, miten kalliiksi vitkuttelu ilmastonmuutoksen hillinnässä voi tulla. Lähimmät vuosikymmenet ratkaisevat, minkälaista elämänlaatua maapallolla voidaan ylläpitää tulevaisuudessa.
Kun hätä on suurin, on direktiivikin lähellä!
Koska rakennettu ympäristö tuottaa noin 40 % Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, määrää rakennusten energiatehokkuusdirektiivi kaikki uudet rakennukset lähes nollaenergialuokkaan vuoden 2020 jälkeen. Talot siis tulevat tuottamaan vuoden aikana lähes kuluttamansa määrän energiaa. Mutta kun lämmityksen päästöt pienenevät, nousevat rakennusten valmistuksen päästöt keskeiseen asemaan. Pelkkä nollaenergiatalojen rakentaminen ei siis auta, ellei samalla pienennetä rakentamisen päästöjä.
Puu kasvaa imemällä itseensä ilmakehästä hiiltä. Sitä on puolet puun painosta. Tämä hiili pysyy poissa ilmakehästä kunnes puu maatuu tai poltetaan. Ja sen jälkeen hiili sitoutuu uuteen kasvavaan metsään. Lukuisat tutkimukset ovatkin osoittaneet puurakentamisen olevan nykytiedon valossa kaikkein vähähiilisin teollinen rakennustapa.
Mitä siis odotamme?
Niitä harvoja asioita, joita Suomessa on yli oman tarpeen ovat metsät ja kylmyys. Metsät takaavat vakaan varannon vähähiilisten puutuotteiden valmistukseen sekä pitävät yllä puualan osaamista. Kylmyys puolestaan on opettanut meitä rakentamaan jopa nollaenergiataloja vaikeisiin oloihimme.
Koko Eurooppa etsii ratkaisua rakennussektorin hiilijalanjäljen pienentämiseen ja me kainostelemme ilmiselvien vahvuuksiemme esiintuomista. Ehkä apuun tarvittaisiin jonkun mobiilipelifirman ennakkoluulotonta maailmanvalloitusasennetta.
Metsien vihreän kullan sijaan kaivataan nyt vihreää hiiltä. Positiivisen paineen alla siitä syntyy timantteja!