Uutishuone

Blogit

Kun Metsä puhuu, se kuuluu kaikille

UPM:n Myllykoski-päätöksessä on ollut jotakin hyvääkin: on päästy kertomaan metsäalan tulevaisuudesta – ja nykyhetkestäkin. Ne liittyvät toisiinsa saumattomasti. Päätösten jälkeenkin meillä on 70 sellu-, paperi- ja kartonkikonetta 49 tehtaassa, ja lisäksi parisen sataa mekaanisen metsäteollisuuden laitosta, kuten vientisahaa. Tuotannonaloista metsäteollisuus on jatkuvasti ollut sen listan kärjessä, missä kerrotaan investoinneista Suomeen. Yli kymmenesosa metsäteollisuuden investoinneista suuntautuu jatkuvasti uuden kapasiteetin luomiseen. Uusi kapasiteetti ja tuontipuun väheneminen on merkinnyt sitä, että kotimaisen puun käyttö ei ole juurikaan vähentynyt. Silti sitä olisi metsien kestävän kasvun puolesta varaa lisätä ainakin viidenneksellä.

Tämä on metsäteollisuuden nykytila lyhyesti, mutta tulevaisuuteen nähden tämä on vasta lähtökohta. Teollisuus tekee jatkuvasti töitä tulevaisuuden parissa ja esimerkiksi uusista tuotteista kerrotaan harva se viikko. Samoin metsänhoito kehittyy harppauksin.

Tulevaisuus ei kuitenkaan synny tyhjästä, vaan se vaatii tekijänsä. Metsäala tarvitsisi jo nyt 3500 uutta metsäalan koulutettua vuodessa, mutta niitä valmistuu vain 2500. Uusi tuhannen vaje tulee vastaan joka vuosi.

Heidän lisäkseen metsäala tarvitsee muitakin kuin metsäkoulutuksen saaneita. Jotta siinä onnistuttaisiin, koko kansan on miellettävä ala houkuttelevaksi.

Tätä varten metsäalalle on perustettu yhteinen Metsä puhuu -tulevaisuushanke. Sen ensimmäinen pääkohderyhmä on metsäala itse, joka yritetään saada puhumaan itsestään tulevaisuuteen suuntautuen.

Toinen pääkohderyhmä on yläkouluikäisissä nuorissa, koska he ratkaisevat metsäalan tulevaisuuden. Heille kerrotaan metsäalan mahdollisuuksista koko alan voimin kaikkialla, ja esimerkiksi Metsä puhuu -hankkeen kanavilla sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa ja Twitterissä.

Hanke on ollut käynnissä vuodesta 2010 alkaen. Nyt on menossa Hyvissä hommissa -kampanja, jolla metsäalan työnantajia kannustetaan hankkimaan peruskoulun yläkoululaisia työelämään tutustumis- eli TET-jaksoille, ilmoittamaan siitä Hyvissä hommissa -kampanjan verkkosivulla ja haastamaan yhteistyökumppanit tekemään sama.

Tarkoitus on koota ala yhteen ja kertoa muulle maailmalle, että tämä on yksi tapa huolehtia alan tulevaisuudesta ja yhteiskuntavastuusta. Lisätietoja saa Suomen Metsäyhdistyksestä ja hankkeen verkkosivuilta.

http://www.metsapuhuu.fi/

http://www.metsapuhuu.fi/tet

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Kevään koittaessa alkava istutuskausi tuo metsänhoitoon paljon työntekijöitä sekä Suomesta että ulkomailta. Metsäteollisuus ry korostaa, että vastuullisuus metsähoitotöissä edellyttää läpinäkyviä

Blogit
Paneutuminen edunvalvonnan eturintamaan on ollut palkitsevaa ja osaltaan myös haasteellista. Voiko tässä työssä olla ikinä valmis?
Lausunnot

Metsäteollisuus ry ei puolla teollisuuden perustutkinnon tutkintokokeilun aloittamista, vaikka ajatusta laaja-alaisemmasta tutkinnosta pidetään metsäteollisuudessa sinällään hyvänä. Oppilaitosopetuksen muuttuessa laaja-alaisemmaksi korostuu

Julkaisut
Vastuullisen toiminnan oppaat tarjoavat selkeää ja ajankohtaista tietoa metsäalan työnantajille, työn tilaajille ja työntekijöille.
Blogit
Metsäalalla on käynnissä hankkeita, joilla pyritään parantamaan valmistuvien metsäkoneenkuljettajien vakiintumista toimialalle ja työelämään.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan metsäteollisuuden toimipaikoista 59 % on kokenut haasteita rekrytoinneissa viimeisen vuoden aikana.