Uutishuone
Blogit

Julkiset hankinnat ovat mahdollisuuksien taidetta

Ihmiskunta kuluttaa nyt reilun kolmanneksen enemmän kuin mihin maapallon luonnonvarat kestävällä tasolla riittävät. Maapallon ilmakehä on ihmisen toiminnan seurauksena lämpenemässä. Julkinen sektori puolestaan pohtii, miten rahat riittävät hyvinvointipalvelujen turvaamiseen.

Näihin haasteisiin julkinen sektori voi yrittää vastata muuttamalla omaa arkipäivän toimintaansa, investointipolitiikkaansa ja hankintojansa kestävämmiksi.

Ministeriöt, koulut, sairaalat, päiväkodit ja kuntien tekniset toimet käyttävät meillä vuodessa noin 14 % bruttokansantuotteesta erilaisiin tavaroihin ja palveluihin. Julkisen sektorin kulutuksella vaikutetaan paitsi markkinoihin myös ympäristöön ja ihmisten elämänlaatuun. Hankinnat ovat osa julkishallinnon energia-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.

Suomessa julkinen sektori aikoo olla edelläkävijäPricewaterhouseCoopersin seitsemässä EU-maassa tehdyn selvityksen mukaan kestävillä julkisilla hankinnoilla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä keskimäärin 25 % ja säästää hankintoihin käytettäviä euroja noin prosentilla. Meillä on myös konkreettisia esimerkkejä onnistuneista kaupoista ja prosesseista, joissa julkinen sektori on ollut kirittämässä innovaatioita markkinoille.

Suomessa valtioneuvosto teki keväällä 2009 periaatepäätöksen, jolla kannustetaan kestäviin hankintoihin kaikkia julkisia toimijoita. Jatkossa hankinnoissa tulee ottaa huomioon ilmastovaikutus, valmistuksessa käytetyt materiaalit ja luonnonvarojen optimointi. EU-tutkimuksen mukaan Suomi on kestävissä hankinnoissa viiden kärjessä, mutta mahdollisuuksia petrata on paljon.

Hallituksen tavoitteena on, että julkinen sektori satsaa entistä enemmän uusiutuvaan energiaan, passiivitaloihin, energia- ja ympäristömerkittyihin tuotteisiin ja palveluihin, vähäpäästöiseen liikkumiseen sekä ympäristöystävällisiin tarjoomuksiin julkisissa keittiöissä. Ministeriöitä päätös sitoo, kunnille ja valtionyhtiöille periaatepäätöksen tavoitteet ovat suosituksia.

Viikkiin tulossa puurakenteinen toimistotalo?Mutta muutosta ei tehdä pelkästään paperilla. Tavoitteiden edistämiseksi Motivan yhteyteen on perustettu ympäristöteknologiahankintojen helpdesk, joka yhdistää tarvitsijat ja tarjoajat kehittämään uusia ratkaisuja kertaluokaltaan isoissa teknologiahankinnoissa. Motiva on mm. neuvonut kuntia energiansäästöpalveluiden hankinnoissa ja kuljetushankinnoissa. Tekes on ottanut käyttöön rahoitustyökalun madaltamaan sekä julkisten hankkijoiden että yritysten riskiä lähteä kehittelemään uudenlaisia ratkaisuja. Neuvonnan ja osaamisen lisäämiseksi ministeriöt selvitettävät parhaillaan mahdollisuutta käynnistää Kestävien hankintojen neuvontapalvelu.

Ja muutaman vuoden päästä noussee Viikkiin edistyksellisillä kriteereillä kilpailutettu toimistotalo Suomen ympäristökeskukselle. Siinä on paljon puurakenteita.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Tuomas Niinistö

Luontopolitiikan päällikkö

Sarianne Tikkanen

Kiertotalouspäällikkö

Elisa Kauppinen

Vaalipäällikkö

Sami Oksa

Metsäjohtaja

Kati Kuusisto

Viestintäasiantuntija

Ursula Lumme

Tuotekehitysjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Tarvitsemme liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistuksen, jossa valtion verotulot, päästövähennystavoitteet ja Suomen logistiset olosuhteet sovitetaan yhteen.
Blogit
Päästökaupan tulee säilyy tehokkaana, markkinaehtoisena ja investointeja tukeva­na ilmastopolitiikan välineenä myös tulevaisuudessa.
Uutiset

Metsäteollisuuden ympäristövaikutukset ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Suomen massa- ja paperiteollisuuden fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet noin 85 prosenttia vuodesta

Blogit
Suomalaisessa metsäteollisuudessa energian tehokas käyttö ei ole viikon mittainen kampanja vaan vuosikymmeniä jatkunutta perustyötä.
Tilastot
Sellu- ja paperiteollisuudessa käytettiin yli 220 milj. euroa vuonna 2025 ympäristönsuojeluun.
Tilastot
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantoon suhteutetut päästövähenemät verrattuna vuoteen 1992.