Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään julkaissut jatkuvan oppimisen väliraportin. Neljän ministeriön yhteinen työryhmä ehdottaa kansallisen jatkuvan oppimisen uudistusta. Uudistuksen toteuttamiseksi ja toimenpiteiden täsmentämiseksi ehdotetaan laadittavaksi vuoteen 2030 ulottuva kansallinen jatkuvan oppimisen strategia. Työryhmä ei tee ehdotusta jatkuvan oppimisen rahoitusmallista, mutta se tarkastelee väliraportissaan erilaisia rahoituksen kehittämisen lähestymistapoja. Työryhmän väliraportti ei ole yksimielinen.

– Jatkuva oppiminen on yksi keskeisimmistä tavoista nostaa yritysten kilpailukykyä ja turvata yksilötason osaaminen muuttuvassa työelämässä. Teollisuusyritykset käyttävät merkittävästi resursseja henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen joka päivä. OECD:n laskelmien mukaan Suomi on ykkössijalla, kun mitataan työnantajien panostuksia koulutukseen. Jatkuvan oppimisen ylätason tarkastelun haasteena on saada näkyväksi yritysten kaikki todelliset panostukset asiaan. Sitra onkin todennut jatkuvan oppimisen rahoitusvastuita koskevassa katsauksessaan, että työnantajien osaamisen kehittämisen vastuu on moninaista ja että kokonaiskuvan saaminen yritysten henkilöstökoulutusinvestointien suuruudesta erityisesti muun kuin kurssimuotoisen koulutuksen osalta vaatii lisätutkimusta, toteaa Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén.

Metsäteollisuudessa henkilöstön osaamisen kehittämiseen käytetään arviolta keskimäärin 690 000 tuntia ja noin 31 miljoonaa euroa vuodessa. Luvut ovat suuntaa antavia, sillä yritykset raportoivat toisistaan eroavilla tavoilla koulutusinvestointejaan. Osaamisen kehittämisen toimet ovat moninaisia ja ne kohdistuvat koko henkilöstöön.

– Jatkotyössä on tärkeää turvata yritysten omaehtoinen, käytännön tarpeisiin perustuva kehitystyö. Erilaisilla osaamistilimalleilla kasvatettaisiin ainoastaan työvoimakustannuksia ja siirrettäisiin työnantajien resursseja pois nykyisestä kehitystyöstä. Tällä olisi negatiiviset työllisyysvaikutukset. Toivommekin, että seuraava hallitus selvittää jatkuvan oppimisen vastuut kattavasti niin yksilön, koulutusjärjestelmän sekä työnantajan näkökulmasta, ja päättää vasta sen jälkeen politiikkatoimistaan, Hollmén sanoo.