Uutishuone

Uutiset

AKT:n lakosta aiheutumassa suuret menetykset metsäteollisuudessa – toimimatonta työrauhajärjestelmää uudistettava

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut lamauttavansa Suomen viennin 28.12. järjestämällään työtaistelulla. Lakko aiheuttaa suhteetonta haittaa metsäteollisuudelle ja koko Suomelle. Metsäteollisuus pitää toimia täysin kohtuuttomina ja jälleen uutena osoituksena työrauhalainsäädännön uudistustarpeesta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n tänään ilmoittama lakko pysäyttää maamme satamat päiväksi tiistaina 28.12. Töiden lakkaaminen satamissa tietää metsäteollisuudessa merkittävää vientitulojen menetystä.

Metsäteollisuus pitää AKT:n toimintaa vastuuttomana ja lakosta aiheutuvia haittoja suhteettomina. Lakot aiheuttavat välittömän haitan lisäksi myös pidempiaikaista mainehaittaa, josta metsäteollisuuden kansainvälinen kilpailukyky ja koko Suomen kansantalous kärsivät.

– Satamatoiminnan pysähtyminen aiheuttaa merkittäviä haittoja kaikille suomalaisille vientiyrityksille. Vientikuljetusten häiriintyminen ei ainoastaan aiheuta tilapäistä haittaa, vaan se voi pahimmillaan johtaa tuotannon pysähtymiseen ja heikentää luotettavan toimittajan mainetta asiakkaiden keskuudessa, sanoo Metsäteollisuus ry:n johtaja Jyrki Peisa.

AKT:n häiriköinnin taustalla on liiton sotkeutuminen työkiistaan, jossa AKT ei edes ole osapuoli. AKT kuitenkin käyttää hyväkseen valta-asemaansa satamissa. Helsingin käräjäoikeus määräsi 21.12. AKT:n lopettamaan Keitele Energyn, Keitele Forestin, Keitele Timberin ja Keitele Wood Productsin tuotteiden saarron miljoonan euron sakon uhalla. AKT ei ole noudattanut oikeuden päätöstä, sen sijaan liitto osoittaa lakkoilullaan jopa suurempaa piittaamattomuutta ja haavoittaa koko maan kansantaloutta.

– Vuodelta 1946 olevaa työrauhalainsäädäntöä tulee uudistaa, jotta suomalainen vientiteollisuus säilyy kilpailukykyisenä eikä vastaavanlaisia vaikutuksiltaan suhteettomia työtaisteluja jatkossa synny. Se on kaikkien osapuolten edun mukaista, toteaa Metsäteollisuus ry:n työelämäjohtaja Jukka Sarhimaa.

Logistiikka

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit

Työtapaturmien ja sairauspoissaolojen määrä on vakiintunut edellistä vuosikymmentä alemmalle tasolle metsäteollisuudessa. Työturvallisuutta on parannettu toimialalla pitkäjänteisesti, mikä näkyi etenkin viime

Blogit

Suomalaisella teollisuudella on useita vahvuuksia, joita on hankittu investoimalla laitoksiin ja osaamiseen. Ilman vahvuuksia emme pysy elossa, sillä sijaintimme kaukana

Blogit

Asfaltoidun tieverkon määrää on jälleen esitetty laskettavaksi säästökeinona. Suomen talous on nyt ja lähitulevaisuudessa tiukka, joten kaikki keinot ansaitsevat tarkastelun. Rahasampoa

Lausunnot

Metsäteollisuus ry kannattaa liikenne- ja viestintäministeriön yksityistielakiin esittämiä muutoksia, joiden tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja päätöksentekoa sekä parantaa liikenneturvallisuutta

Lausunnot

Metsäteollisuus ry näkee korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 -luonnoksessa paljon kannatettavia tavoitteita, kuten panostukset korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön vahvistamiseen ja

Uutiset
Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hallitus onnistui kiinnittämään kehysriihessä huomioita useisiin teollisuudelle tärkeisiin kehityskohtiin.