Uutishuone

Uutiset

Paperiteollisuuden neuvottelut jatkuvat

Metsäteollisuus ry ja Paperiliitto jatkavat neuvotteluja paperiteollisuuden uusista työehdoista. Osapuolet ovat sopineet tapaamisia joulun jälkeiselle ajalle.

Päätös neuvottelujen jatkamisesta tehtiin osapuolten tapaamisessa tänään perjantaina. Vielä torstaina Paperiliitto uhkaili julkisuuden kautta neuvottelujen katkaisemisella ja työtaisteluilmoituksen antamisella.

– On hyvä, että Paperiliitossa pystytään pitämään katse yhteisessä tavoitteessa. Nyt ei ole kiivailun aika vaan tarvitaan rakentavaa yhteistyötä, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

Metsäteollisuus ry tavoittelee paperiteollisuuteen kustannuskilpailukykyä parantavia uusia työehtoja. Metsäteollisuus ry kantaa vastuuta paitsi suomalaisten tehtaiden elinkelpoisuudesta myös siitä, että työehdot tukisivat koko kansantalouden työllisyyttä.

– Meiltä kyllä löytyy sopimishalukkuutta. Olemme jo aiemmin päättäneet, että olemme valmiita tekemään vientialoista ensimmäisenä koko tes-kierrosta linjaavan sopimuksen, Hollmén jatkaa.

Lisätietoja:Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén, p. 040 746 3687

TyöehtosopimuksetTyömarkkinat

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan 29.4.2025 saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi.
Blogit
Ongelmia voidaan vähentää lakien noudattamisella, valvonnan vahvistamisella ja koulutuksen lisäämisellä.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen uudesta työehtosopimuksesta.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat jatkaneet neuvotteluja puusepänteollisuuden työehtosopimuksesta tiistaina 22 huhtikuuta.
Uutiset
Lisäleikkauksiin ole varaa vaarantamatta merkittävästi teollisuuden ammattilaisten saatavuutta ja sitä kautta yritysten kasvuedellytyksiä.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro ry ovat molemmat hyväksyneet uuden sopimuksen vuosille 2025–2028.