Uutishuone

Uutiset

Neuvoston linjaukset vahvistavat metsäpohjaisen biotalouden roolia ja investointiympäristöä EU:ssa

Euroopan unionin neuvoston tuoreet päätelmät biotalousstrategiasta sisältävät useita metsäteollisuuden kannalta tervetulleita ja oikeansuuntaisia linjauksia, jotka tukevat alan kasvua, uudistumista ja kilpailukykyä Euroopassa.

Neuvoston vahva painotus edelläkävijämarkkinoiden rakentamiseen, markkinakysynnän vahvistamiseen ja toimivien sisämarkkinoiden kehittämiseen on keskeistä biopohjaisten tuotteiden kysynnän kasvattamiseksi. On erityisen tärkeää, että tarkastelu kattaa laajasti eri sektorit ja tunnistaa myös perinteisten tuotteiden, kuten sellun ja paperin, merkityksen osana kehittyviä biotalousmarkkinoita.

Metsäteollisuus ry pitää hyvänä, että neuvosto korostaa biotalousstrategian toimeenpanoa konkreettisin toimin. Biopohjaisten tuotteiden aseman vahvistaminen julkisissa hankinnoissa sekä ympäristösuorituskyvyn arvioinnin kehittäminen ja harmonisointi (LCA/PEF) ovat keskeisiä edellytyksiä toimiville ja reiluille markkinoille

Erityisen myönteistä on, että neuvosto painottaa olemassa olevan ja jo valmistelussa olevan lainsäädännön tehokasta toimeenpanoa (ml. ESPR, Biotech Act II, Circular Economy Act) uusien sääntelyaloitteiden sijaan. Ennakoitava ja johdonmukainen sääntely-ympäristö on tärkeää metsäteollisuuden raaka-ainehankinnalle ja investoinneille. Myös tavoite lainsäädännön sujuvoittamisesta on kannatettava – kilpailukykyä heikentävää lisäsääntelyä tulee välttää.

Neuvoston vahva viesti biomassan riittävyydestä, metsäpohjaisen biotalouden strategisesta roolista sekä tutkimuksen, innovaatioiden ja erityisesti niiden teollisen mittakaavan käyttöönoton edistämisestä on erittäin tärkeä. Metsäteollisuus on keskeinen kestävän kasvun, työllisyyden ja alueellisen elinvoiman rakentaja Euroopassa. Alan rooli korostuu myös fossiilisten raaka-aineiden korvaamisessa biopohjaisilla ja kiertotalouteen perustuvilla ratkaisuilla.

Kokonaisuudessaan neuvoston päätelmät tukevat vahvasti metsäpohjaisen biotalouden kehitystä ja luovat edellytyksiä kestävälle kasvulle, investoinneille ja eurooppalaiselle kilpailukyvylle.

Euroopan unioniInvestoinnitKiertotalousKilpailukykyPuunhankintaPuupohjaiset tuotteetTalouspolitiikkaTutkimus ja innovaatiot

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Maija Rantamäki
Kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö
Marjaana Suorsa
Innovaatiopolitiikan päällikkö
Katriina Valkeapää
Tuoteasiantuntija

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Keräämme tähän päivittyvään artikkeliin metsäteollisuuden kansainvälisen kaupan kannalta keskeisiä nostoja muuttuvien tullien vaikutuksista.
Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Metsäteollisuus ry pitää myönteisenä, että Euroopan komission ehdotus EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi tunnistaa teollisuuden hiilivuotoriskin, teknisten hiilidioksidipoistojen kasvavan merkityksen sekä talvimerenkulun
Lausunnot
Joutoalueiden metsittäminen on tärkeä keino vahvistaa hiilinieluja ja hillitä ilmastonmuutosta. Samalla voidaan kasvattaa tulevaisuuden puuntuotantoa.
Lausunnot
Metsäteollisuus näkee vetytaloudessa merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti bioperäisen hiilidioksidin hyödyntämisessä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa.
Blogit

Tuore korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040 lentää korkealla, mutta kärsii silti rohkeuden puutteesta. Todettakoon aluksi, että visio sisältää paljon kannatettavaa.