Niin kutsutuista yritystuista riittää puhetta. Kyse on hingusta verottaa suomalaista vientiteollisuutta nykyistä enemmän. Yritykset yrittävät tuoda näkemyksensä keskusteluun, jotta investoinnit ja yritysten maksamat veroeurot koituisivat yhteiseksi hyväksi. Kuitenkin lopullinen päätös on poliitikkojen käsissä.

Juuri julkaistun Ernst & Youngin tekemän tutkimuksen mukaan metsäteollisuuden laaja verojalanjälki on lähes neljä miljardia euroa vuodessa. Neljällä miljardilla on merkittävä vaikutus kansantalouteemme ja hyvinvointiimme.

Poliitikot ovat paljon vartijoita. Heidän päätöksensä vaikuttavat siihen, investoivatko yritykset jatkossakin Suomeen. Kansainvälisesti kilpailukykyinen, ennustettava ja johdonmukainen toimintaympäristö on perusedellytys yrityksille. Se mahdollistaa liiketoiminnan kestävän kehittämisen, uudistamisen ja houkuttelee investoimaan Suomessa. Suomi ei elä hermeettisessä umpiossa irrallaan muusta maailmasta. Jos Suomi heikentää omaa toimintaympäristöään, on yritysten välttämätöntä laskea sen taloudelliset vaikutukset ja uudelleenoptimoida tuotantoa. Tästä taas kärsivät kaikki suomalaiset ja veroeurot kutistuvat, jos sijaintipaikka vaihtuu toiseen maahan. Tämä vaihtoehto ei vakuuta.

Kun puhutaan energiaverojen kohtuullistamisesta energiaintensiivisille yrityksille energiaveroleikkurin avulla, on kyse elinkeinopoliittisesta instrumentista, jota käytetään monissa kilpailijamaissamme. Sitä käytetään siksi, että teollisesta toimintaympäristöstä halutaan huolehtia. Kun Saksassa yrityksille palautetaan energiaverotuksesta valtaosa, miksi Suomi ei saisi toimia samalla tapaa? Markkinatalous toimii yhtä lailla sekä Suomessa että Saksassa. Ei liene liikaa toivottu, että Suomessa pelisäännöt ovat vastaavat kuin kilpailijamaissa.

Yritystukikeskustelussa heitetään usein esiin vastakkainasettelu ”säilyttävät ja uudistavat tuet”. Metsäteollisuus uudistaa toimintaansa kovaa vauhtia ja panostaa uusien tuotteiden kehittämiseen joka päivä. On muistettava, että yritykset valmistavat vain sellaisia tuotteita, joita kansainväliset asiakkaat haluavat ja jotka käyvät kaupaksi. Tämä on viime vuosina tuottanutkin tulosta ja alan tuotanto on kasvussa. Metsäteollisuuden yritykset hyödyntävät kallista raaka-ainetta resurssitehokkaasti ja pyrkivät valmistamaan uusituvasta raaka-aineesta mahdollisimman arvokkaita tuotteita. Tämä on menestyksen edellytys kovassa kilpailussa. Ilman nykyisen tuotannon menestystä ei ole mahdollista luoda uutta. Uuden luomisessa tarvitaan sekä-että -ajattelua, ei keinotekoista joko-tai -asetelmaa.

Poliittisilla päätöksillä on taattava reilut ja tasapuoliset toimintaedellytykset kansainvälisesti kilpaileville yrityksille. Ekonomistin korviin ei kuulosta oudolta, että valtio miettii, miten maamme pidetään teollisuudelle suotuisana, investointeja houkuttelevana ja kustannuskilpailukykyisenä sijaintipaikkana maailmanlaajuisessa kilpailussa. Suomessa tarvitaan laajaa osaamista, eri kokoisia ja eri tyyppisiä yrityksiä. Jos päättäjät eivät enää haluaisi kuunnella reaalitodellisuudessa toimivia yrityksiä, vaan tyytyisivät teoriassa kauniisiin ajatuksiin, voisi tästä maasta sammuttaa valot. Onneksi näin ei ole.

P.S. Sain inspiraation kirjoitukseeni Kauppalehdessä olleesta VATT:n Anni Huhtalan kolumnista .