Vuosilomalaki muuttui huhtikuun alussa niin, että siihen kirjattiin työntekijän oikeus niin sanottuihin lisävapaapäiviin. Laki turvaa työntekijälle oikeuden vähintään neljän viikon palkalliseen vapaaseen siitä huolimatta, että hän on lomanmääräytymisvuoden aikana ollut poissa työstä työkyvyttömyyden tai lääkinnällisen kuntoutuksen vuoksi.

Laissa säilytettiin edelleen niin sanottu 75 päivän sääntö koskien työssäolonveroisia päiviä vuosiloman ansainnan suhteen sairastumis- tai tapaturmatilanteissa. Lainmuutos lisävapaapäivistä siis käytännössä koskee pitkäaikaisia poissaoloja.

Lainsäädäntöä valmistelleet virkamiehet perustelivat lainmuutosta Euroopan unionin lainsäädännöllä ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöllä. Euroopan unionin tuomioistuin on tulkinnut näitä säännöksiä siten, että työntekijöiltä ei voida evätä unionin oikeuteen perustuvaa palkallista vuosilomaa työkyvyttömyys- tai kuntoutuspoissaolojen vuoksi.

Oikeus EU-lainsäädännön edellyttämään neljän viikon palkalliseen vapaaseen toteutettiin vuosilomalain muutoksella vuosilomaa täydentävistä lisävapaapäivistä. Oikeus lisävapaapäiviin syntyy, jos työntekijän työpäivien tai -tuntien taikka työssäolonveroisen ajan perusteella täydeltä lomanmääräytymisvuodelta ansaitsema vuosiloma alittaa 24 vuosilomapäivää sairaudesta, tapaturmasta tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta johtuvan poissaolon vuoksi.

Oikeutta lisävapaapäiviin ei enää ole sen jälkeen, kun poissaolo on yhdenjaksoisesti jatkunut yli 12 kuukautta. Yhdenjaksoisuuden katkaisee poissaolojaksojen väliin sijoittuva tosiasiallinen työssäolo, joka oikeuttaa täyteen lomanmääräytymiskuukauteen. Lisävapaapäiviltä ei makseta lomapalkkaa. Työntekijällä on sen sijaan oikeus saada lisävapaapäiviltä säännönmukaista tai keskimääräistä palkkaansa vastaava korvaus. Lisävapaapäivät annetaan kuten vuosilomapäivät ja niistä maksettavaan korvaukseen sovelletaan lomapalkan ja lomakorvauksen maksamisen ajankohtaa koskevia säännöksiä.

Vuosilomalain muutos ja sitä koskeva hallituksen esitys vaikuttavat ensilukemalta rakenteellisesti kohtuullisen selkeiltä. Kun erilaisia hypoteettisia poissaolovariaatioita alkaa miettimään tilanteissa, joissa työsuhde esimerkiksi päättyy kesken lomanmääräytymisvuoden, sääntely ei vaikuta enää niin selkeältä vaan esiin nousee useita erittäin tulkinnanvaraisia tilanteita. Lienee selvää, että lain tarkempi sisältö täsmentyy tulevien vuosien aikana tuomioistuinkäytännön kautta.

Hallituksen esityksessä on arvioitu, että säännösehdotuksen mukaisten lisävapaapäivien säätäminen tarkoittaa työnantajille kaikkiaan yhteensä noin 22 miljoonan euron kustannusvaikutusta, josta yksityisen sektorin osuus olisi noin 18 miljoonaa euroa.

Toinen huomioon otettava asia on palkkahallinnollinen byrokratia, joka lainmuutoksen myötä lisääntyy työnantajien osalta. Uudet lisävapaapäivät tulee saada ”taipumaan” palkkahallinon järjestelmiin, sillä muutos edellyttää lisävapaapäiväoikeuden seurantaa lomanmääräytymisvuosittain ja lisävapaapäivien merkitsemistä vuosilomakirjanpitoon. Nämä tietojärjestelmämuutokset lisäävät omalta osaltaan työnantajille lainmuutoksesta aiheutuvia kustannuksia.