Uutishuone

Uutiset

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tiekartan tavoitetaso oikea, tarkan etenemissuunnitelman puuttuminen ongelma

Kansallinen tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan tiekartta pyrkii palauttamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasiat poliittisen päätöksenteon ytimeen. Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden ministerityöryhmän hyväksyi tiekartan torstaina. Tiekartta määrittelee innovaatiopolitiikan tavoitteeksi osaamistason nostamisen, julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusmallin kehittämisen sekä julkisen sektorin yhteistoiminnan vahvistamisen.– Päätavoitteet ovat oikealla tasolla. Parhaimmillaan innovaatiopolitiikan korjausliike loisi pitkän aikavälin kilpailukykyä ja tekisi Suomesta houkuttelevamman huipputieteelle, innovatiiviselle liiketoiminnalle ja investoinneille, Metsäteollisuus ry:n innovaatioasioiden päällikkö Antti Tahvanainen arvioi.Ongelmana on, että tiekartasta puuttuvat tarkat ja sitouttavat askeleet suunnitelman toteuttamiseksi. Tiekartta jättää muun muassa yritysten roolin innovaatiopolitiikassa turhan epämääräiseksi. Metsäteollisuus kannustaa hallitusta jalkauttamaan tiekartan määrittelemällä tarkemmin toteutettavat toimet, aikataulut sekä määrärahat.– Ilman asetettuja päämääriä innovaatiopolitiikka voi jälleen jäädä helposti lapsipuolen asemaan esimerkiksi koronakriisin takia. Yritysvetoista innovaatiotoimintaa kuitenkin tarvitaan nimenomaan kriiseistä palautumiseen, minkä jo 1990-luvun suuri lamakin osoitti. Innovaatiotoiminnalla rakennetaan myös puolustuskykyä tulevaisuuden kriisejä vastaan, Tahvanainen korostaa.Elinkeinoelämän kannalta tiekartan yksi tärkeimmistä avauksista on valtion ja yksityisen sektorin yhteinen kumppanuusmalli, jota tulee vielä kehittää pidemmälle. Kumppanuusmallissa tulisi korostaa yritysvetoisuutta ja sen riskinjaossa pitkäjänteisyyttä yli hallituskausien.Metsäteollisuus pitää tarpeellisena myös suunniteltua alan julkisten toimijoiden ja instrumenttien koordinoinnin parantamista. Tämä mahdollistaa aiempaa suurempien ja kunnianhimoisempien ratkaisujen kehittämisen.LisätietojaMetsäteollisuus ry:n innovaatioasioiden päällikkö Antti Tahvanainen, p. 044 535 1797

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Metsäteollisuus ry pitää myönteisenä, että Euroopan komission ehdotus EU:n päästökauppajärjestelmän uudistamiseksi tunnistaa teollisuuden hiilivuotoriskin, teknisten hiilidioksidipoistojen kasvavan merkityksen sekä talvimerenkulun
Lausunnot
Joutoalueiden metsittäminen on tärkeä keino vahvistaa hiilinieluja ja hillitä ilmastonmuutosta. Samalla voidaan kasvattaa tulevaisuuden puuntuotantoa.
Lausunnot
Metsäteollisuus näkee vetytaloudessa merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti bioperäisen hiilidioksidin hyödyntämisessä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 6,2 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on 24 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana.
Blogit
Monimuotoisuustiekartta on osa meidän vahvaa tietopohjaamme, pitkää monimuotoisuustyömme historiaa ja kasvavaa joukkoa konkreettisia tekoja, joiden varaan rakentaa tulevaisuutta.
Blogit
PEFC Forest Forum kokosi yhteen osallistujia 40 eri maasta, joita kaikkia yhdisti sama tavoite: kestävä metsätalous.