Uutishuone

Blogit

Metsien kestävä käyttö on tulevaisuuden teko

Olemme viimeisen vuoden aikana nähneet vilkkainta metsäkeskustelua pitkään aikaan. Keskustelu vahvistaa, että metsät ovat suomalaisille tärkeitä ja niiden tila nähdään talouskäytön, suojelemisen ja virkistyskäytön arvoisena.

Metsiä käyttävä ja puuta jalostava teollisuus kohtaa paljon erilaisia odotuksia. Puuta ei saisi kaataa ollenkaan tai sitä saisi kaataa vain tietyillä menetelmillä, mutta silti pitää tehdä kuluttajille lisää puisia taloja, korvata muovia pakkauksissa sekä tekokuituja ja puuvillaa vaatteissa. Lintujen pesimäaikana ei saisi puuta korjata, mutta kausivaihtelu sekä koneiden ja autojen seisottaminen pihassa on myrkkyä häiriöttömälle puuhuollolle ja kone- ja kuljetusyritysten kannattavuudelle.

Suomi on rakentanut hyvinvointinsa tekemällä. Tulevaisuuden hyvinvointia emme varmista tekemistä lopettamalla vaan tekemällä asiat fiksummin, myös metsissä.

Puuta käyttävällä teollisuudella on kokemusta asioiden tekemisestä paremmin. Aikanaan tehtaiden vesistöpäästöt laitettiin kuntoon. Siitä teollisuus on saanut tunnustusta ympäristöjärjestöjä myöten. Ratkaisu ei ollut tuolloinkaan tehtaiden sulkeminen.

Mahdollisuus hoitaa ja käyttää metsiä kestävästi ja vastuullisesti yhdistää vahvasti metsänomistajat, puuta jalostavan teollisuuden sekä arvoketjun yrittäjät ja työntekijät. On suurta viisautta koko arvoketjulta puhaltaa yhteen hiileen ja varmistaa, että metsiä voi käyttää kestävästi erilaisiin kuluttajatuotteisiin myös tulevaisuudessa. Meidän pitää siis tehdä metsäpäässä se sama, mitä teimme pienemmässä mittakaavassa tehtaiden vesistöpäästöille. Haaste on kova, sillä teollisuus omistaa itse vain murto-osan metsistä ja kaikkien metsässä työskentelevien ihmisten tekeminen vaikuttaa lopputulokseen.

Metsäalan kannattaa kuunnella toiminnan haastamista herkällä korvalla ja kääntää se myönteiseksi kehitykseksi. Haastettavat asiat, kuten luonnon monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja metsätalouden vesistövaikutukset, ovat tärkeitä ja oikeita. Tavoitetasossa on aina eroa riippuen katsojan näkökulmasta tai laajuudesta kestävyyden eri osa-alueiden välillä. Toimijan ja päättäjän velvollisuus on katsoa asioita kokonaisvaltaisesti, toisin kuin monen haastajan.

Tasapaino eri näkökulmien välillä on mahdollista saavuttaa – myös ekologisen kestävyyden vahvistaminen ja puun käytön lisäys. Käännetään lahopuumäärä nousuun koko Suomessa ja vahvistetaan monimuotoisuutta, lisätään metsien puumäärää ja hiilivarastoa sekä suojellaan vesistöjä vieläkin paremmin kasvavan puunkäytön rinnalla.

P.S. Heitetään haaste myös haastajille. Ei voi olla jatkossa niin, että Suomessa ei riitä piilojäkälienkään suojelu, mutta muualla hävitetään tenniskentän kokoinen ala metsää joka sekunti.

Teksti on julkaistu Puumies-lehden pääkirjoituksena 27.8.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Blogit
Paneutuminen edunvalvonnan eturintamaan on ollut palkitsevaa ja osaltaan myös haasteellista. Voiko tässä työssä olla ikinä valmis?
Lausunnot
Perusväylänpidon nykyinen rahoitustaso uhkaa teollisuuden tärkeimpiä raaka-ainekuljetuksia.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry ei puolla teollisuuden perustutkinnon tutkintokokeilun aloittamista, vaikka ajatusta laaja-alaisemmasta tutkinnosta pidetään metsäteollisuudessa sinällään hyvänä. Oppilaitosopetuksen muuttuessa laaja-alaisemmaksi korostuu

Lausunnot
Metsäteollisuus ry suhtautuu kriittisesti luonnonsuojelulain luonnonarvomarkkinoita koskeviin muutoksiin.
Lausunnot
Metsäteollisuus ry pitää tärkeänä, että metsä- ja luonnonsuojelulakeja tarkennetaan EU-tuomioistuimen lintudirektiiviä koskevan ratkaisun johdosta.
Uutiset
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta sekä valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto saivat 13.2.2026 ajantasaisen selvityksen raskaan liikenteen tilanteesta ja tulevaisuudesta.