Uutishuone

Uutiset

Metsäteollisuus ry paheksuu Teollisuusliiton toimintaa – ja niin tekee myös kansa

Metsäteollisuus ry paheksuu Teollisuusliiton toimintatapaa työehtoneuvotteluiden aikana. Teollisuusliitto ilmoitti sunnuntaina jatkavansa lakkoilua mekaanisen metsäteollisuuden tuotantolaitoksissa niin, että lakot jatkuisivat kuuden viikon ajan. Samalla se laajensi lakot puusepänteollisuuteen ja biotuoteteollisuuteen.

–Teollisuusliitto ilmoittaa pyrkivänsä lakoilla vauhdittamaan neuvotteluja. Tämä on perusteetonta, sillä Teollisuusliitto on itse ollut täysin haluton neuvottelemaan uusista työehdoista, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén toteaa.

Teollisuusliiton johto on lehtihaastatteluissa ilmoittanut odottavansa sopimuksia muista neuvottelupöydistä ennen kuin se ryhtyy aitoihin neuvotteluihin Metsäteollisuus ry:n kanssa. Näin sen viikkoja kestäneet lakot ovat olleet vain vahingontekoa yrityksille ja Teollisuusliiton jäsenille täysin turhia. Useat työntekijät ovatkin tehtailla menneet lakoista huolimatta töihin.

– Metsäteollisuus on valmis nopealla aikataulla sopimaan kilpailukykyä parantavasta työehtosopimuksesta, Hollmén toteaa.

Teollisuusliitto on julkisesti ja paikallisesti uhkaillut töissä käyviä muiden muassa ikuisella rikkurileimalla. Lehtitietojen mukaan uhkailuun ovat syyllistyneet sekä Teollisuusliiton johto että luottamusmiehet.

Jopa 74 prosenttia suomalaisista tuomitsee lakon aikana töissä käyviin kohdistetun uhkailun. Tällaisen toiminnan arvioi täysin tuomittavaksi 39 prosenttia kansasta ja jossain määrin tuomittavaksi 35 prosenttia, selviää tuoreesta Taloustutkimuksen kyselystä.

Vain noin 18 prosenttia kyselyyn vastanneista määrittelee ay-liikkeen harjoittaman uhkailun jossain määrin hyväksyttäviksi. Kansasta 8 prosenttia ei osannut ottaa kysymykseen kantaa.

– Pelottelulla ja työpaikkakiusaamisella ei pitäisi olla mitään sijaa työehtoneuvotteluiden aikana, saati laajemmin 2020-luvun työmarkkinoilla, Hollmén korostaa.

Taloustutkimus haastatteli Metsäteollisuus ry:n toimeksiannosta 1 006:ta yli 15-vuotiasta suomalaista 29.1.–4.2. Kysely tehtiin puhelinhaastatteluina, ja tulokset painotettiin väestötilastoja vastaaviksi. Tulosten virhemarginaali on noin 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén, soittopyynnöt viestintäpäällikkö Sarianna Toivosen kautta, p. 041 540 5868.

TyömarkkinatTyöehtosopimukset

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat jatkaneet neuvotteluja puusepänteollisuuden työehtosopimuksesta tiistaina 22 huhtikuuta.
Uutiset
Lisäleikkauksiin ole varaa vaarantamatta merkittävästi teollisuuden ammattilaisten saatavuutta ja sitä kautta yritysten kasvuedellytyksiä.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Ammattiliitto Pro ry ovat molemmat hyväksyneet uuden sopimuksen vuosille 2025–2028.
Blogit
Mika Salmen uudessa pestissä sekoittuvat mukavalla tavalla uudet ja vanhat kujeet.
Uutiset
Puusepänteollisuus ry:n toimihenkilöiden työehtosopimusneuvottelut on saatu päätökseen.
Uutiset
Neuvottelut sekä toimihenkilöiden että työntekijöiden työehtosopimuksista jatkuvat ensi viikolla.