Uutishuone

Blogit

Metsäteollisuuden viennissä riittää kurottavaa koronaa edeltäneelle tasolle

Viime vuonna globaali talouden heikkeneminen ja kysynnän vaimeneminen vähensivät metsäteollisuuden vientiä. Myös viime vuoden alun raskaat lakot iskivät osaltaan metsäteollisuuden vientiin. Miltä näyttää metsäteollisuuden vienti, jos vertailukohtana onkin koronapandemiaa edeltänyt vuosi?

Kuluvana vuonna kartonki ohitti vientitilastoissa ensi kertaa paperin, joka on hallinnut metsäteollisuuden vientituotteiden ykkössijaa vuosikausia. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla paperituotteita vietiin 1,4 miljardilla eurolla kun taas kartonkituotteita vietiin 1,6 miljardilla eurolla. Viime vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen verrattuna paperin ja kartongin vienti on kasvanut 4 prosenttia. Sen sijaan vuoden 2019 vastaavaan aikaan verrattuna paperin ja kartongin vienti on laskenut peräti 16 prosenttia. Vuoden 2019 tasosta ollaan siis reilusti jäljessä, eikä kartongin viennin kasvu ole täysin korvannut paperin viennin laskua.

Koronapandemiaa edeltäneeseen verrokkivuoteen 2019 nähden kokonaisvienti on kuitenkin laskenut 6 prosenttia samalla ajalla.

Ennätyksiäkin löytyy: sekä kartongin että saha- ja höylätavaran viennin arvot ovat ensimmäiseltä vuosipuoliskolta ennätyslukemissa, kun tarkastellaan vientitilastoja vuodesta 1995* lähtien. Saha- ja höylätavaraa vietiin 1,2 miljardilla eurolla, jossa on kasvua 19 prosenttia verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajankohtaan.

Metsäteollisuuden kokonaisvienti on kasvanut 18 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Koronapandemiaa edeltäneeseen verrokkivuoteen 2019 nähden kokonaisvienti on kuitenkin laskenut 6 prosenttia samalla ajalla.

Suomen Pankin kesäkuun ennusteen mukaan talous kasvaa niin tänä kuin ensi vuonna. Tämän jälkeen ennustetaan talouskasvun hidastumista, mihin vaikuttaa pidemmän aikavälin haasteet kuten heikko tuottavuuden kasvu. Suomen Pankin ennusteen mukaan viennin piristyminen nostaa Suomen viennin koronapandemiaa edeltävään tasoon.

Metsäteollisuudella on vielä ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen kurottavaa, jotta viennin arvo nousee koronapandemiaa edeltäneelle huipputasolle. Metsäteollisuuden tuotteiden tulevaisuuden näkymät ovat kuitenkin erittäin hyvät, jos toimintaympäristöstä huolehditaan.

* Metsäteollisuus ry:n tietokannassa vientitilastot ovat saatavilla puolivuosittain vuodesta 1995 lähtien.

Kansainvälinen kauppaTalouspolitiikka

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Tievetoomuksen avoitteena on nostaa tieverkon kunto ja riittävä rahoitus vahvemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Blogit
Jos Suomi hyväksyy kilpailijamaita kalliimman logistiikan uutena normaalina, laskun maksavat lopulta vienti, investoinnit ja työpaikat.
Lausunnot
Väyläviraston yhteinen ohjelmakokonaisuus tekee aiempaa näkyvämmäksi väylärahoituksen riittämättömyyden sekä sen vaikutukset väyläverkon kuntoon.
Uutiset
Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi puitiin ilman yllätyksiä.
Uutiset

Metsäteollisuuden suhdannetilanne säilyi heikkona vuoden toisella vuosineljänneksellä, mutta tuotantomäärät kuitenkin kasvoivat. Yhtiöiden tehostamistoimet ovat parantaneet kannattavuutta ja tehdyt investoinnit näkyvät

Tilastot

Valtaosa metsäteollisuuden tuotannosta menee vientiin, ja sen osuus Suomen tavaraviennistä on ollut keskimäärin 19 % vuodesta 2016 alkaen. Vientimäärät vaihtelevat