Metsänomistaja voi valita Suomessa metsäänsä kasvatustavaksi tasaikäisrakenteisen menetelmän, jossa metsää harvennetaan tietyin väliajoin ja uudistetaan kiertoajan päätyttyä tai niin sanotun jatkuvan kasvatuksen, jossa metsä pyritään pitämään peitteisenä poiminta- tai pienaukkohakkuin. Kasvatusmenetelmän valinnan lähtökohtana tulisi olla tutkimustieto, maanomistajan tavoitteet sekä kohdekohtainen tarkastelu. Kasvupaikka ja olemassa oleva puusto vaikuttavat siihen, miten metsää on järkevää hoitaa.
Tasaikäisrakenteinen metsäkasvatus on valtamenetelmä Suomessa, kuten se on valtamenetelmä myös muualla boreaalisella havumetsävyöhykkeellä. Tämä on kasvillisuusvyöhykkeelle luontaista, koska esimerkiksi Suomen valtapuulajeista vain kuusi pärjää muun puuston alla vähäisellä valolla. Mänty ja koivu tarvitsevat enemmän valoa kasvaakseen. Tasaikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa uudistaminen tehdään pääosin viljelemällä eli kylväen tai taimia istuttaen. Myös siemenpuiden hyödyntäminen eli metsän luontainen uudistaminen on yksi keino.
Jatkuvasta kasvatuksesta tarvitaan lisää tutkimustietoa. Empiiriseen aineistoon perustuvaa tutkittua tietoa on tästä kasvatusmenetelmästä suhteellisen vähän ‒ eniten koskien Etelä-Suomen kivennäismaiden kuusikoita. Nyt jo kuitenkin tiedetään, että jatkuvan kasvatuksen haasteena on monilla kasvupaikoilla uuden puusukupolven kasvuun lähtö ja kehittyminen sekä 10−20 prosenttia tasaikäisrakenteista metsänkasvatusta heikompi kasvu.
Tästä huolimatta myös jatkuvalle kasvatukselle on Suomessa tarvetta ja soveltuvia kohteita. Tietyn tyyppisissä suometsissä jatkuva kasvatus voi olla ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta paras vaihtoehto. Jos jatkuvalla kasvatuksella pystytään turvaamaan suometsässä uuden puusukupolven kehittyminen ja kasvu, menetelmällä voidaan aikaansaada ilmastohyötyjä maaperään sitoutuneen hiilen ansiosta. Kivennäismailla, joita on valtaosa Suomen metsistä, tasaikäinen metsätalous tuottaa useimmiten suuremman ilmastohyödyn puuston nopeamman kasvun ansiosta. Jalostetun aineiston käyttö metsä- ja taimitarhakylvöissä parantaa edelleen kasvupotentiaalia ja sopeutumista muuttuvaan ilmastoon.
Metsälajien uhanalaisuuden tärkein syy on vanhojen metsien ja lahopuun vähäinen määrä – ei yksittäinen metsänkasvatustapa. Eri lajit viihtyvät eri-ikäisissä, eri tavoin käsitellyissä metsissä ja eri puulajeilla. Monimuotoisuutta turvaavia toimenpiteitä, kuten lahopuun säästämistä, tulee toteuttaa metsätaloudessa metsänkasvatustavasta riippumatta.
Metsien erilaisia kasvatustapoja ei ole syytä asettaa vastakkain. Eri metsäkohteille sopii erilaiset menetelmät. Kun käytetään menetelmiä oikeilla kohteilla ja tehdään metsänhoitotoimet oikeaan aikaan, saadaan paras lopputulos.
