Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on paraikaa käynnissä. Uudistuksen alkuperäiset tavoitteet alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän yksinkertaistamisesta sekä lakitekstin selkeydestä ja johdonmukaisuudesta tulee palauttaa vahvemmin esille. Lain tulee ensisijaisesti kohdistua rakentamiseen ja maankäytön muutokseen.

‍

Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään muiden muassa alueiden kaavoituksesta. Voimassa olevan lain puitteissa kaavoituksella on määritelty uusia luonnonsuojelualueita yksityismaille. Tämä on ongelmallista, sillä laista puuttuvat käytännössä kokonaan esimerkiksi korvauskäytännöt. Kaavoitusta ei tulisi käyttää uusien alueiden suojeluun, sillä lakia ei ole siihen tarkoitettu. Suojelulle on olemassa oma erityislainsäädäntönsä, luonnonsuojelulaki. Lisäksi metsien monimuotoisuutta turvaavat metsälaki ja laajat vapaaehtoiset toimet, kuten metsäsertifiointi, joka kattaa 93 prosenttia talousmetsiemme pinta-alasta.

‍

Tällä hetkellä kunta voi kaavamääräyksillä rajoittaa metsien käyttöä yksityisten metsänomistajien mailla esimerkiksi luonto- ja virkistysarvojen turvaamiseksi. Kaavamääräysten epäselvät tulkinnat ja merkintöjen kirjavuus aiheuttavat tulkintavaikeuksia käytännössä. Määräyksillä voi olla huomattavia taloudellisia vaikutuksia metsänomistajille ja metsiin perustuville elinkeinoille. Näitä vaikutuksia ei ole juurikaan arvioitu kaavan laatimisen yhteydessä, ja merkintöjen kirjavuus vaikeuttaa arviointia. Metsätalous ja -teollisuus ovat suuria työllistäjiä ja aluetalouksien ylläpitäjiä, joten niiden toimintaedellytysten turvaaminen on tärkeää.

‍

Maankäyttö- ja rakennuslaki tulee uudistaa oikeusturva ja perusoikeudet huomioiden. Omaisuuden käytölle asetettavien rajoitusten pitää perustua lakiin ja rajoituksista täytyy voida tarvittaessa valittaa. Lisäksi maanomistajien tulee saada rajoituksista asianmukainen korvaus. Käytäntö on osoittanut, että kaavoituksella toteutettava suojelu ei täytä näitä oikeusturvan takeita.