Murros on käynnissä. Ilmastonmuutoksen lisäksi myös luontokadon riskit on tunnistettu. Tutkimuksen ja kokemuksen karttuessa niitä ymmärretään yhä paremmin. Samalla eri toimialat kartoittavat toimintansa suhdetta luonnon monimuotoisuuteen.
‍

Lähes kaikella ihmisen toiminnalla on jokin yhteys luontoon. Suoraan luonnonvarojen käyttöön perustuvan liiketoiminnan, kuten metsätalouden ja puunjalostuksen, yhteys monimuotoisuuteen on välitön ja helposti ymmärrettävissä. Ei ihme, että luontokriisin ympärillä käytävä kotimainen keskustelumme kulminoituu monesti siihen, miltä Suomen merkittävimmän maankäyttömuodon, metsätalouden, tulisi näyttää.
‍

Suomalainen metsäala ei onneksi lähde nollasta vuonna 2023. Talousmetsien luonnonhoito on 1990-luvulta alkaen vakiintunut osaksi päivittäistä metsätalouden perustoimintaa. Tuoreimpina hankkeina etujärjestöjen käynnistämät luonnon monimuotoisuutta koskevat tiekarttahankkeet. Samalla metsäalan yritykset työskentelevät entistäkin kunnianhimoisempien monimuotoisuustavoitteiden ja -ohjelmien edistämiseksi. Tekeminen kytketään kansainvälisiin ja kansallisiin tavoitetasoihin.
‍

Niin metsä- kuin muidenkin alojen toiminnalle on tässä ajassa ominaista halu ymmärtää vahvemmin oman toiminnan luontovaikutuksia. Näin pystytään kehittämään luonnon kannalta kestäviä käytäntöjä ja sitä kautta varmistamaan monimuotoisen luonnon tarjoamat taloudelliset toimintaedellytykset pitkällä aikavälillä. Tällaisissa asioissa ei ole syytä arvailla ja hötkyillä, vaan päätöksenteon pohjan on perustuttava tutkimukseen.

‍

Miten nämä voimakkaasti viestityt tahtotilat näkyvät metsissä, joissa puuntuotanto tapahtuu? Luonnonhoito tapahtuu metsätaloustoimien suunnittelun ja toteutuksen kautta. Siitä vastaavat esimerkiksi puunostajat, metsäsuunnittelijat, hakkuukoneen kuljettajat ja metsurit sekä tietenkin metsänomistajat itse. Pohja luonnonhoidon käytännöille tulee lainsäädännöstä, metsäsertifioinnista ja metsänhoidon suosituksista. Ohjeistoja on päivitetty matkan varrella useaan kertaan uuden tutkimuksen sekä kokemuksen perusteella.
‍

Talousmetsien luonnonhoito ei kuitenkaan ole pelkästään kriteerien kirjainten täyttämistä. Metsäalan eri toimijoilla on omia perusvaatimukset ylittäviä käytäntöjään, joiden yhteisenä tavoitteena on myönteinen monimuotoisuusvaikutus. Teemat linkittyvät metsien monimuotoisuudelle olennaisiin rakennepiirteisiin kuten kuolleen puun ja sekapuustoisuuden lisäämiseen ja toisaalta luonnonhoidon erityiskohteiden kuten lehtojen ja paahderinteiden hoitoon, ennallistamiseen tai lajitason monimuotoisuushankkeisiin. Nämä vapaaehtoiset lisäpanostukset kertovat, ettei suomalainen metsäsektori vain odottele uusia vaatimuksia, vaan aloite luonnonhoidon kehittämisessä pidetään omissa käsissä.
‍

Motivaatio minimitasoa parempaan luonnonhoitoon tulee monesta suunnasta. Yrityksillä ja metsänomistajilla on omat monimuotoisuustavoitteensa. Samalla yritysten sidosryhmillä, asiakkaat ja rahoitus mukaan lukien, on odotuksia ja tarpeita riittävälle ympäristösuorituskyvylle. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon luomat riskikuvat pohdituttavat yhtä lailla taloudellisesta näkökulmasta: kuinka varmistaa metsien elinvoimaisuus ja siten tuottokyky muuttuvissa olosuhteissa?
‍

Luonto on jatkuvassa muutoksessa. Niin ovat myös metsätalouden käytännöt ja talousmetsien luonnonhoito. Muutokset näkyvät luonnossa hitaasti, eikä uusia toimintatapoja voida ottaa heti ensi maanantaina käyttöön. Joudumme jatkuvasti arvioimaan, millainen luontovaikutus kulloisellakin toimintatavalla on tänään ja myös tulevaisuudessa. Tarvitaan niin seurantatietoa kuin tulevaisuuden mallinnusta erilaisten käsittelytapojen vaikutuksista, jotta parhaat ratkaisut talousmetsien luonnonhoitoon löytyvät. Monimuotoisuustiekarttoja piirretään, jotta näihin kysymyksiin saadaan vastauksia.

‍

Matti Maajärvi

Ympäristöasiantuntija

Tapio Palvelut Oy