Uutishuone

Blogit

Huippuosaaminen ja elinikäinen oppiminen luovat pohjan Suomen menestykselle

Suomen menestyksen ja kilpailukyvyn perusta on osaaminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee visiotyötä, jossa määritellään Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tavoitetila vuoteen 2030. Visiota on työstetty yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja sidosryhmien kanssa ja sen on määrä valmistua kuluvan syksyn aikana. Metsäteollisuus ry näkee visiotyössä arvokkaita mahdollisuuksia Suomen kasvun ja kehityksen kannalta.

Muuttuva työelämä edellyttää osaamiseen panostamista läpi koko elämän. Visiotyössä onkin keskeiseksi kehittämiskohteeksi nostettava elinikäinen oppiminen. Korkeakoulujen roolia ja vastuuta tulee tässä selkiyttää ja vahvistaa. Korkeakoulujen ohjauksen ja rahoituksen on kannustettava reippaasti nykyistä enemmän elinikäisen oppimisen kehittämiseen. Julkisin varoin tuotetun tiedon tulee olla vapaasti saatavilla. Yksilöiden osaamisen kehittämistä tulee tukea avaamalla korkeakoulujen koulutus- ja tutkimusmateriaalit ajasta ja paikasta riippumattomaan käyttöön. Myös aikaisemmin opitun tunnistamista ja tunnustamista on kehitettävä edelleen. Eri oppilaitoksissa suoritettuja koulutuksen osia tulee voida hyödyntää eri tutkinnoissa riippumatta siitä, missä ne on suoritettu. Tämä karsii päällekkäisiä opintoja ja nopeuttaa valmistumista.

Korkeakoulujen pitää profiloitua nykyistä vahvemmin ja yhteistyötä niin korkeakoulujen kesken kuin työelämänkin kanssa tulee tehostaa. Yhteistyöllä ja profiloitumisella voidaan niukkenevien resurssien todellisuudessa taata koulutuksen ja tutkimuksen laatu ja uusien innovaatioiden synty. Yhteistyöhön on kannustettava nykyistä enemmän valtakunnallisella ohjauksella ja korkeakoulujen rahoituksella. Tavoitteena on, että Suomi on kansainvälisesti tunnustettu osaamisen huippumaa – erityisesti meille tärkeillä aloilla, kuten puunjalostuksessa.

Metsäteollisuus kannustaa uudistamaan korkeakoulutusta ennakkoluulottomasti. Vision tavoitteena on luoda Suomesta paras innovaatioympäristö. Tähän päästään kehittämällä korkeakoulusektorista nykyistä avoimempi ja huolehtimalla laadusta sekä kansainvälisyydestä. Korkea osaaminen luo nyt ja tulevaisuudessa erinomaisen pohjan osaajien, yritysten ja koko Suomen menestykselle.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset

Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten

Uutiset
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on kasvanut yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.
Uutiset
Luken laskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle.
Artikkelit
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset huomioivat linnuston metsänkäsittelyssä kattavasti. Yritykset noudattavat laajasti Metsänkäsittely ja linnusto -oppaan ohjeita ja suosituksia.
Blogit
Komissio on nostanut kilpailukyvyn, turvallisuuden, omavaraisuuden sekä kestävän vaurauden korkealle EU:n agendalla.
Julkaisut

Olemme koonneet julkaisuun tietoa, mitä jokaisen kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää metsistä ja metsäteollisuudesta. Voit hyödyntää materiaalia vapaasti ja tarvittaessa kysyä