Uutishuone

Uutiset

Green Deal ei tunnista metsien tuomia mahdollisuuksia

Euroopan komission kunnianhimoinen Green Deal -ohjelma sitoo yhteen kaikki EU-politiikan osa-alueet liikenteestä verotukseen, elintarvikkeista maataloustuotantoon ja teollisuudesta infrastruktuurihankkeisiin, mukaan lukien metsäteollisuuden. Ohjelman myötä ollaan pikavauhdilla päivittämässä laajasti sellaistakin energia- ja ilmastolainsäädäntöä, joka ei vielä ole edes astunut voimaan. Vastikään sovittujen energiatehokkuutta, uusiutuvaa energiaa, taakanjakoa ja maankäyttösektoria koskevien lainsäädäntöjen avaaminen sumentaa teollisuuden näkymiä tuleville vuosille ja luo suurta epävarmuutta.

– Lisäksi päästökauppajärjestelmä pysyy pitkään jatkuneessa muutoksen tilassa. Nämä ovat investointeja tarvitsevalle sekä kasvua haluavalle Euroopalle ja Suomelle huonoja uutisia, Metsäteollisuus ry: toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

Suomen, Euroopan metsäisimmän maan, näkökulmasta on valitettavaa, ettei ohjelmassa riittävästi huomioida kasvavien metsävarojen ja kehittyvän puunjalostuksen suomia monipuolisia mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Metsien taloudellisen käytön merkitys tunnistetaan ohjelmassa huonosti.

– Metsät nähdään pääosin luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta sekä hiilinieluina. Nämä ovat tärkeitä näkökulmia, samalla kuitenkin korostaisin komission vuosi sitten julkaiseman ilmastovision tavoin metsien ja puusta valmistettujen tuotteiden kokonaisvaltaista roolia taisteltaessa ilmastonmuutosta vastaan, Jaatinen sanoo.

Metsäteollisuus ja metsät ovat avainasemassa siirryttäessä hiilineutraaliin Eurooppaan. Metsäteollisuus tarjoaa uusia ja innovatiivisia ilmastomyönteisiä tuotteita, jotka korvaavat fossiilisista ja muista uusiutumattomista raaka-aineista tehtyjä tuotteita. Aktiivinen metsätalous on puolestaan olennainen osa ilmastonmuutosta hidastavaa maankäyttöä. Siksi on tärkeää, että metsät voivat hyvin, kasvavat vahvasti ja sitovat hiiltä nyt sekä tulevaisuudessa.

– Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa edistettäessä olisi tärkeää, että Suomen uusi hallitus ja europarlamentaarikot työskentelisivät sen puolesta, että turhan kapeaksi jäänyt näkökulma metsiin tarkentuisi ja metsien suomat mahdollisuudet tuotaisiin vahvemmin osaksi ohjelmaa. Suomalaiselle metsäosaamiselle on nyt tilausta, Jaatinen summaa.

Euroopan unioniMetsien hoito ja käyttö

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Karoliina Niemi
Metsäjohtaja

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Tilastot
Hyvin toimivat ja avoimet puumarkkinat ovat perusta kotimaisen puun käytölle.
Uutiset
Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uutiset
Suomalainen metsäala tekee paljon vapaaehtoisia toimia, joiden tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja kääntää metsälajien uhanalaistumiskehitys laskuun.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Tilastot
Valtaosa metsäteollisuuden tarvitsemasta puusta ostetaan kotimaasta. Sitä on täydennetty tuontipuulla.