Uutishuone

Uutiset

Fossiilisista irtautuminen edellyttää hyviä investointiolosuhteita

Tänään järjestetyn TEM:in tiekarttaseminaarin yksi keskeisistä aiheista oli fossiilisesta energiasta luopuminen. Metsäteollisuuden ilmastotiekartan skenaariossa fossiilisten polttoaineiden käyttö voidaan pieniä varapolttoainemääriä lukuun ottamatta ajaa alas tehtaiden investointien ja sähköistymisen myötä vuoteen 2035 mennessä.

– Ala on kehityksessä pitkällä jo nyt. Uusiutuvien polttoaineiden osuus on teollisuudessa tällä hetkellä 86 prosenttia, mikä on kansainvälisesti vertaillen korkea luku. Metsäteollisuuden tuotantoon suhteutetut fossiiliset hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 64 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna, toteaa Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom.

Hallituksen päätöksistä sekä energia- ja ilmastostrategiasta vauhtia sähköistymiselle ja taloudelle

Vientiteollisuuden menestys on avainasemassa, kun Suomi etenee kohti hiilineutraalisuutta ja pyrkii samalla selviytymään koronaviruksen aiheuttamasta talous- ja työllisyyskriisistä.

– Metsäteollisuuden hyvän päästökehityksen jatkuminen ja lopullinen irtautuminen fossiilisista edellyttävät investointeja sekä alan sähköistymistä. Tämä on otettava huomioon työ- ja elinkeinoministeriön valmistelemassa energia- ja ilmastostrategiassa sekä hallituksen tulevissa linjauksissa, Fagerblom painottaa.

Jo päätetty sähköveron alentaminen EU-minimiin pitää toteuttaa ripeästi ja huolehtia siitä, että energiaverouudistuksessa turvataan tehtaiden kansainvälinen kilpailukyky. Lisäksi tarvitaan päätös hiilivuotoa estävän ja sähköistymistä edistävän päästökauppakompensaation jatkamisesta.

Metsäteollisuuden ilmastotiekartta valmistuu kevään aikana

Metsäteollisuus vastaa hallituksen Hiilineutraali Suomi 2035 -tavoitteeseen laatimalla kevään aikana toimialan ilmastokartan. Ilmastotiekartta toimii energia- ja ilmastopolitiikkaa koskevan päätöksenteon tukena.

Karttaa tarkasteltaessa oleellista on kokonaisuuden hahmottaminen. Päästöjä on vähennettävä ja metsien hiilivarastoja kasvatettava. Samalla globaalien ilmastohyötyjen aikaansaaminen edellyttää ilmastoystävällisten tuotteiden valmistamista maailmanmarkkinoille ja hiilivuodon estämistä siten, ettei tuotanto valu heikomman ympäristönormiston maihin.

Voit tutustua metsäteollisuuden ilmastotiekarttaan tarkemmin täällä.

Ilmasto

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Ahti Fagerblom
Energia- ja ilmastopäällikkö

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Lausunnot
Joutoalueiden metsittäminen on tärkeä keino vahvistaa hiilinieluja ja hillitä ilmastonmuutosta. Samalla voidaan kasvattaa tulevaisuuden puuntuotantoa.
Lausunnot
Metsäteollisuus näkee vetytaloudessa merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti bioperäisen hiilidioksidin hyödyntämisessä esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien tuotannossa.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n kevätseminaari avasi keskustelua siitä, millaisilla ratkaisuilla Suomi voi vahvistaa kasvuaan ja teollisuuden kilpailukykyä. Seminaarissa puhuttiin myös metsäteollisuuden tavoitteista
Uutiset
Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta hallitus onnistui kiinnittämään kehysriihessä huomioita useisiin teollisuudelle tärkeisiin kehityskohtiin.
Blogit
Päästökauppajärjestelmän ongelmakohtia viilaamalla on mahdollista parantaa kilpailukykyä tasapuolisesti ilmastotavoitteita heikentämättä.
Lausunnot

Metsäteollisuus ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tuontipolttoaineidenvelvoitevarastoinnista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta.