Ilmastopolitiikassa kaikki tarjoavat toisilleen ilmaisia vinkkejä. Ilmainen vinkki on yleensä hintansa väärti. Vaikeampi laji on tuottaa ajatuksia, joissa on sekä järkeä että potentiaalia toteutua. Niitä ei tästäkään jutusta löydy. Tässä blogissa lähinnä jurnutetaan.
Kansainvälinen ilmastokokous on varma merkki lähestyvästä joulusta. Tällä kertaa neuvotellaan Dohassa. Parin sadan valtion delegaatiot ahkeroivat tuhannen vaikean ilmastokysymyksen parissa.
Yleinen ihmettelyn aihe on, että miksi neuvottelut junnaavat. Mikä ihme se nyt on? Kyse on tieteen, talouden ja politiikan naittamisesta. Jo kaksi ihmistä saa noista aiheista helposti riidan aikaiseksi.
Ilmastotalkoot, kaikki mukaan
Mikäli talkoilla tarkoitetaan maiden kattavaa osallistumista neuvotteluihin, niin hyvältä näyttää. Valtioiden tekojen osalta ollaan lähempänä pihatalkoita, jossa vain osa porukasta haravoi. Valtaosa imuroi talkookaljoja ja sotkee paikkoja, mutta ilmoittavat harkitsevansa haravaan tarttumista vasta joskus myöhemmin. Ehkä ensi talkoissa.
Aikanaan oli ilmastopolitiikassa tarkoitus vähentää nimenomaan hiilidioksidipäästöjä. Saimme EU:n sisäisen päästökaupan. Tämän jälkeen EU:ssa lisättiin vaikeusastetta ja saimme pakolliset tavoitteet myös uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuudelle kaikkine sääntöineen. Tilanne on kuin sanoisi Usain Boltille, ettei satasen juokseminen 9 sekuntiin riitä. On juostava lisäksi painot jaloissa ja pannumyssy päässä. Eikö lopputulos ole tärkeämpi kuin toteutustapa?
Aina ei edes tiedetä mitä päätettiin. Puoli vuotta sitten EU:ssa lyötiin lukkoon uusi energiatehokkuusdirektiivi. Toistaiseksi ei oikein tiedetä, mitä se tarkoittaa. Nyt komission sekä jäsenmaiden voimin yritetään selvittää, mitä on päätetty.
Uusiutuvan energian lisäämisen osalta jäsenvaltiot ovat tähän asti saaneet itse päättää miten sen fiksuimmin tekevät. Jatkossa on kenties vain yksi hyväksytty tapa tukea uusiutuvan energian lisäämistä, vaikka maiden lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Mitä seuraavaksi, kaikille keskijakaus ja koulupuku? Ei ainoastaan harmonisoitua hulluutta, mutta myös kollektiivista kärsimystä.
Eikö voitaisi luottaa siihen, että osaamme omin päin tehdä asioita fiksusti. Aina ei tahdo uskoa futuristisiin skenaarioihin harmonisoidusta maailmasta, jossa kaikki ovat samanlaisia ja älykkäät ratkaisut luovat virtuaalista hyvinvointia netissä asuville ihmisille.
