Uutishuone

Blogit

Väyläverkkoon panostaminen luo hyvinvointia koko Suomeen

Logistiikka ja väyläverkko ovat verisuonet, jotka luovat Suomeen hyvinvointia. Hyväkuntoiset ja tarkoituksenmukaiset väylät ovat tärkeä osa Suomen ja metsäteollisuuden kilpailukykyä. Toimiva liikenneverkko luo edellytykset sujuville kuljetuksille ja alentaa kuljetusten ympäristökuormitusta.

Metsäteollisuus käyttää kattavasti Suomen koko tieverkkoa ja on keskeinen rautatieverkon ja satamien asiakas. Toimialan tuotteita ja raaka-aineita kuljettaa Suomessa päivittäin reilut 3000 rekkaa ja yli 40 tavarajunaa, ja investoinnit ovat lisänneet kuljetuksia jo muutaman vuoden.

Kuljetuksista noin 75 prosenttia on tiekuljetuksia, loput pääosin rautatiekuljetuksia. Iso osa kuljetuksista tapahtuu alempiasteisilla ja vähäliikenteisillä väylillä.

Metsäteollisuudelle on tärkeää turvata sujuvat kuljetukset kannolta asiakkaalle saakka. Kuoppaiset tiet, rapistuvat sillat ja raiteet viivästyttävät kuljetuksia ja lisäävät kustannuksia. Kiertoteille joutuminen myös lisää polttoaineen kulutusta ja päästöjä.

Päättyneellä hallituskaudella liikenneväylien kunnossapitoon saatiin erillinen 600 miljoonan euron korjausvelkapaketti. Lisäksi kunnossapitoon siirrettiin yli 350 miljoonaa euroa väylien kehittämisinvestoinneista. Panostukset mahdollistivat pullonkaulojen poiston myös metsäteollisuudelle tärkeiltä teiltä, silloilta ja radoilta eri puolilla Suomea. Vuonna 2019 kunnossapitorahoituksen taso on kuitenkin pudonnut samalle, riittämättömälle tasolle kuin ennen erillispanostuksia.

Uudelta hallitukselta toimiala odottaa pitkäjänteisiä ja sujuvat kuljetukset varmistavia ratkaisuja liikenneväylien rahoitukseen. Kunnossapitorahoituksen tasoa on nostettava vähintään 300 miljoonalla eurolla vuodessa, kuten parlamentaarinen työryhmä keväällä 2018 esitti. Liikenneverkon kehittämisen näkökulmasta oleellista on yli hallituskausien ylittyvä pitkäjänteisyys. Tähän pyrkii 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, jonka valmistelu on tarkoitus aloittaa uudella hallituskaudella. Suunnitelman valmistelu tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa ja teollisuuden tarpeita kuunnellen.

Metsäteollisuuden liikennetarpeita vastaavaan infraan panostaminen luo kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vähintään 23 ja enintään 33 jäsentä, jotka valitaan vuosittain syyskokouksessa seuraavaksi kalente…
Blogit
PEFC-sertifiointi toimii käytännön työkaluna, joka yhdistää monimuotoisuuden turvaamisen ja aktiivisen metsänhoidon ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Uutiset
Afryn tekemä, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystä.
Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.