Uutishuone

Blogit

Uteliain ja avoimin mielin trainee-ohjelmaan

Kun aloitin opintoni 2009 vanhassa Teknillisessä korkeakoulussa Puunjalostustekniikan laitoksella, monet ihmettelivät, miksi ihmeessä valitsin tämän auringonlaskun alan. Opiskeluvuodet vierähtivät, TKK muuttui Aalto-yliopistoksi, puunjalostus biotuotetekniikaksi, ja kas! Yhtäkkiä valmistuminen biotuotetekniikasta olikin siisteintä ikinä ja aihe kaikkien huulilla.

Biotalousbuumi, samoin kuin oma ja monen ystävän valmistuminen, on tullut juuri oikeaan aikaan. Ilolla voin sanoa, että nuorille tuntuu löytyvän mielenkiintoisia uramahdollisuuksia metsäteollisuuden parissa niin tehdastyöpaikoista konsultointiin ja tuotekehitykseen, kuin startupeista kestävän kehityksen pariin. Itse lähdin Brysseliin Sappi European management trainee-ohjelmaan, koska kansainvälinen firma ja trainee-ohjelma kehittymistavoitteineen kiinnostivat.

Trainee-ohjelmat ovatkin tällä hetkellä nuorten työmarkkinoilla kuuminta tavaraa, tarjoten urakiihdyttimen ohella jatkuvaa henkilökohtaista kehittymistä sekä mahdollisuutta tutustua firmaan monesta eri näkökulmasta. Trainee-ohjelmat sopivatkin erityisesti niille, jotka jaksavat olla uteliaita, kysyä, ihmetellä, kuunnella, ymmärtää, kysyä lisää ja kysyä uudelleen. Sekä niille, jotka vielä etsivät ”sitä oikeata” roolia työelämässä ja jatkuvasti haluavat kehittää niin itseään kuin vallitsevia toimintatapoja. Totta kai trainee-ohjelma on molemminpuolinen investointi – yritys sitoutuu kehittämään yksilöä tuleviin johtotarpeisiinsa ja toisaalta nuori sitoutuu tuomaan tuoretta näkökulmaa yrityksen toimintaan ja antamaan oman panoksensa loistavan yrityskulttuurin puolesta. Tämä sitoutuminen tekeekin diilistä varsin kiehtovan.

Traineen rooli vaatii rohkeutta niin traineelta kuin organisaatioltakin. On oltava alttiina arvostelulle ja vertailulle, toisaalta pitää omata herkkyyttä ottaa vastaan uusia ideoita ja erilaisia ajatustapoja. Mitä paremmin tällaiset kombinaatiot saadaan hyödynnettyä – niin uudelta työntekijältä vanhalle kuin päinvastoin – sitä paremmat edellytykset organisaatiolla on kehittyä.

Metsäteollisuus uusiutuvine raaka-aineineen, jalostuneine prosesseineen ja lukemattomine mahdollisuuksineen tarjoaa tulevaisuudessakin mielenkiintoisia työmahdollisuuksia vastavalmistuneille. Yritysten tulee jatkossakin pitää huoli, että ne tarjoavat riittävästi kiinnostavia ja merkityksellisiä töitä nuorille, jotka omalla intohimollaan ja energiallaan voivat viedä yritystä eteenpäin. Tämän lisäksi nuorten perustamat startupit työllistävät alalla uusien ideoiden, kuten ekomatkailun, innovatiivisten tuotteiden ja metsäpalveluiden parissa, tehden tästä maailmasta entistä paremman paikan.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Artikkelit
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu vähintään 23 ja enintään 33 jäsentä, jotka valitaan vuosittain syyskokouksessa seuraavaksi kalente…
Blogit
PEFC-sertifiointi toimii käytännön työkaluna, joka yhdistää monimuotoisuuden turvaamisen ja aktiivisen metsänhoidon ottaen huomioon paikalliset olosuhteet.
Blogit
Metsäsektori ei lepää laakereillaan vaan panostaa tutkimukseen ja toiminnan jatkuvaan kehittämiseen.
Uutiset
Afryn tekemä, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystä.
Blogit
EU:lla on nyt tilaisuus vahvistaa metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Uutiset
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn.