Uutishuone

Uutiset

Teollisuusliitto lopetti työehtoneuvottelut ennen sopimuskauden päättymistä

Teollisuusliitto ry on ilmoittanut päättävänsä neuvottelut Metsäteollisuus ry:n kanssa mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksesta. Neuvottelut päättyvät yli viikko ennen sopimuskauden päättymistä ja kesken osapuolten yhdessä aikatauluttamaa neuvotteluprosessia.Menettely on poikkeuksellinen ja kertoo siitä, että työntekijäpuoli ei aidosti ja yhteistyössä tavoitellut sopimusta.Teollisuusliitto ilmoittaa pääasialliseksi syyksi neuvottelujen lopettamiselle sen, ettei sen vaatimuksessa työajan lyhentämisestä ole edetty. Metsäteollisuus ry pitää sopimusjärjestelmän kannalta valitettavana sitä, että ammattiliitto on pitänyt neuvottelujen kynnyskysymyksenä yhdessä sovittujen työehtojen purkamista.– Kilpailukykysopimuksen työtunnit ovat työehtosopimuksessa säännöllistä työaikaa, ja ne on vasta muutama vuosi sitten yhdessä sovittu kilpailukyvyn turvaamiseksi. Niiden merkitys on alalla erityisen huomattava, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkö Mikko Lehtonen sanoo.Metsäteollisuus ry pitää sopimisen jarruttamista valitettavana, sillä neuvottelupöydässä on kuitenkin ratkaistavana yhteinen ongelma.–On myös työntekijöiden edun mukaista, että saamme yhdessä aikaan työehtosopimukset, jotka parantavat suomalaisen tuotannon kustannuskilpailukykyä, Lehtonen jatkaa.Kustannuskilpailukyky nousee ratkaisevaksi, koska talous- ja suhdannetilanne on heikentynyt. Globaalin kysynnän vaimeneminen kiristää kansainvälistä kilpailua. Työajan lyhentäminen heikentäisi suomalaisten sahojen ja vaneritehtaiden kustannuskilpailukykyä entisestään.Suomalaiset sahat ja vaneritehtaat kilpailevat markkinoista huomattavasti alhaisemman kustannustason ja pidemmän työajan alueiden, kuten Baltian, Puolan ja Venäjän, tuotannon kanssa. Esimerkiksi Viroon verrattuna työvoimakustannukset ovat Suomen vaneritehtailla noin kolminkertaiset.Koska työvoimakustannukset korkeat, tulisi mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusten mahdollistaa mahdollisimman tehokas tuotannon ja työajan järjestäminen. Tehtaiden kilpailukykyä voitaisiin parantaa esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia tehtaiden käyntiasteiden nostamiseen sekä sujuvoittamalla lomien sijoittelua.Metsäteollisuus ry:n ja Teollisuusliiton nykyiset työehtosopimukset päättyvät 30. marraskuuta 2019.

Lisätietoja:Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkö Mikko Lehtonen, p. 040 334 6585

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Julkaisut
Vastuullisen toiminnan oppaat tarjoavat selkeää ja ajankohtaista tietoa metsäalan työnantajille, työn tilaajille ja työntekijöille.
Uutiset
Metsäteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan metsäteollisuuden toimipaikoista 59 % on kokenut haasteita rekrytoinneissa viimeisen vuoden aikana.
Artikkelit
Puusepänteollisuus ry neuvottelee puusepänteollisuuden työehtosopimukset.
Uutiset

Miksi EU-uralle kannattaa pyrkiä? Eurooppa-päivänä Finlandia-talolla keskusteltiin uramahdollisuuksista ja merkityksellisestä työstä Euroopan unionissa. Metsäteollisuus ry:n järjesti nuorille suunnatun EU-uraseminaari yhteistyössä

Uutiset
Puusepänteollisuus ry ja Teollisuusliitto ry ovat hyväksyneet hallinnoissaan 29.4.2025 saavutetun neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi.
Blogit
Vastuullisuustyö keskittyy ennaltaehkäisyyn, valvonnan kehittämiseen ja tietoisuuden lisäämiseen koko alihankintaketjussa.