Uutishuone

Blogit

Metsäteollisuus mahdollistaa kiertotalouden toteutumisen

Uusiutuvat luonnonvarat ja biopohjaiset materiaalit ovat tulevaisuudessa entistä keskeisempiä kiertotaloudessa ja kiertotalouteen liittyvissä uusissa innovaatioissa. Suomi voi perustellusti kuuluttaa uusiutuvien raaka-aineiden käytön tärkeyttä osana kiertotalouteen siirtymistä. Metsäteollisuudella on tässä merkittävä rooli.

Kiertotalous on talouden toimintamalli, jossa ihmisten käyttöönottamien luonnonvarojen arvo säilyy talouden kierrossa mahdollisimman kauan. Arjessa käyttämiemme tuotteiden valmistaminen kestävästi tuotetusta uusiutuvasta raaka-aineesta, puusta, toimii oivana pohjana kiertotalouden toteutumiselle.

Puuraaka-ainetta jalostava metsäteollisuus on kiertotalouden ytimessä myös toiminnoissaan. Metsäteollisuudessa huomioidaan tuotannon koko ketju raaka-aineesta ja resurssitehokkaasta tuotantoprosessista aina tuotteiden käyttöön, kierrätykseen ja energiahyödyntämiseen saakka. Tämä näkyy konkreettisina lukuina. Suomalainen metsäteollisuus on esimerkiksi vähentänyt tuotantoon suhteutettua kaatopaikkajätteiden määrää 95 prosenttia vuoden 1992 määrästä. Keräyspaperin kierrätysaste Suomessa oli 85 prosenttia vuonna 2017.

Uudet teknologiat luovat mahdollisuuksia kehittää sekä teollisen tuotannon tehokkuutta että innovatiivisia ratkaisuja sivuvirtapohjaisista raaka-aineista. Kiertotalouden kumppanuuksien ja teollisten symbioosien vahvistaminen mahdollistavat eri alojen huippuosaamisen yhdistämisen kiertotalouden toteuttamiseksi.

Parhaillaan Helsingissä on käynnissä kansainvälinen kiertotalouden suurtapahtuma World Circular Economy Forum, jonne tuhannet kiertotalouden ammattilaiset ovat kokoontuneet keskustelemaan kiertotalouden edistämisen seuraavista askelmerkeistä. Suomalainen metsäteollisuus toimii kansainvälisestikin erinomaisena kiertotalouden malliesimerkkinä sekä kiertotalouden toteuttamisen mahdollistajana. Tämä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Asetuksen soveltamisen aloittamista lykätään vuodella isoille toimijoille ja puolellatoista mikro- ja pienille toimijoille.
Uutiset
Strategian tavoitteena talouskasvua ja että suomalaisia tuotantolaitoksia ei suljeta tai siirretä ulkomaille poliittisten päätösten seurauksena.
Uutiset
Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena työkaluna metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Blogit
YK:n ilmastokokouksen kirjauksissa näkyy metsätalouden rooli ilmastonmuutoksen hillitsijänä.
Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.
Uutiset
MMM Sami Oksa on nimitetty Metsäteollisuus ry:n uudeksi metsäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.