YK:n alueellinen metsäkokous Rovaniemellä joulukuussa ei ehkä kuulosta maailman houkuttelevammalta ajatukselta. Miksi ihmeessä Suomi haluaa esitellä kansainvälisille vieraille kolkon talven ja syrjäisen paikan vihreiden metsien ja kesäiltojen sijaan?

Pohjoisen pallonpuoliskon metsäpäättäjät kokoontuvat yhteen 9.-13.12.2013 Rovaniemellä. Tilaisuus pidetään ensimmäistä kertaa Rooman ja Geneven kaltaisten suurten kongressikaupunkien ulkopuolella ja ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

Suomen ”olosuhdelisä” halutaan tehdä selväksi kokemuksen kautta; Suomessa etäisyydet ovat pitkät ja vuodenaikojen vaihtelut melkoiset. Joka paikkaan on pitkä matka. Asiakkaat sijaitsevat kaukana Itämeren takana, mutta myös puuraaka-aine on hankittava pieninä palasina yksityisiltä maanomistajilta pitkin pitäjiä. Tehdas ei sijaitsekaan keskellä plantaasia, vaan hankintaketjun optimointi vaatii osaamista ja ohjelmia sekä metsäomistajien sielunelämän ymmärrystä.

Pitkät kalsarit ja talvikengät ovat suurelle osalle kansainvälisiä osallistujia tuntemattomia varusteita, joten todennäköisesti he muistavat kokousviikon jälkeen myös mitä kylmyys ja lumi ovat. Matkailuvalttien lisäksi ne ovat metsätalouden normaali työskentelyolosuhde paikoin lähes puolet vuodesta. Tämä tuntuu välillä unohtuvan myös Esplanadin tallaajilta, joille Metsä-Suomi sijaitsee jossain yhtä kaukana kuin Siperia. Puuraaka-aine ei kulje raitiovaunulla eikä kasva puistossa.

Viikon kokoustamisen ja arktisen metsäretken jälkeen suomalaisten on toivottavasti helpompi saada kansainvälisiltä metsäpäättäjiltä ymmärrystä omille erikoistoiveilleen. Rikkidirektiivin vaikutukset ovat meillä hieman isommat kuin vaikkapa Saksassa. Biotalouden mahdollisuuksia pohtiva kokousväki voi myös vaikuttua siitä monipuolisuudesta, joilla metsiä Suomessa jo nyt biotalouden hengessä hyödynnetään. Lapissa on tehokas ja monipuolinen metsäsektori, joka tuottaa sekä hyvinvointia kansalaisille että laadukkaita tuotteita asiakkailleen. Ympäri vuoden, kelissä kuin kelissä ja kaukana kaikesta.