Uutishuone

Blogit

Hakkuita hangessa kaukana ja kylmässä – Tervetuloa Suomeen!

YK:n alueellinen metsäkokous Rovaniemellä joulukuussa ei ehkä kuulosta maailman houkuttelevammalta ajatukselta. Miksi ihmeessä Suomi haluaa esitellä kansainvälisille vieraille kolkon talven ja syrjäisen paikan vihreiden metsien ja kesäiltojen sijaan?

Pohjoisen pallonpuoliskon metsäpäättäjät kokoontuvat yhteen 9.-13.12.2013 Rovaniemellä. Tilaisuus pidetään ensimmäistä kertaa Rooman ja Geneven kaltaisten suurten kongressikaupunkien ulkopuolella ja ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

Suomen ”olosuhdelisä” halutaan tehdä selväksi kokemuksen kautta; Suomessa etäisyydet ovat pitkät ja vuodenaikojen vaihtelut melkoiset. Joka paikkaan on pitkä matka. Asiakkaat sijaitsevat kaukana Itämeren takana, mutta myös puuraaka-aine on hankittava pieninä palasina yksityisiltä maanomistajilta pitkin pitäjiä. Tehdas ei sijaitsekaan keskellä plantaasia, vaan hankintaketjun optimointi vaatii osaamista ja ohjelmia sekä metsäomistajien sielunelämän ymmärrystä.

Pitkät kalsarit ja talvikengät ovat suurelle osalle kansainvälisiä osallistujia tuntemattomia varusteita, joten todennäköisesti he muistavat kokousviikon jälkeen myös mitä kylmyys ja lumi ovat. Matkailuvalttien lisäksi ne ovat metsätalouden normaali työskentelyolosuhde paikoin lähes puolet vuodesta. Tämä tuntuu välillä unohtuvan myös Esplanadin tallaajilta, joille Metsä-Suomi sijaitsee jossain yhtä kaukana kuin Siperia. Puuraaka-aine ei kulje raitiovaunulla eikä kasva puistossa.

Viikon kokoustamisen ja arktisen metsäretken jälkeen suomalaisten on toivottavasti helpompi saada kansainvälisiltä metsäpäättäjiltä ymmärrystä omille erikoistoiveilleen. Rikkidirektiivin vaikutukset ovat meillä hieman isommat kuin vaikkapa Saksassa. Biotalouden mahdollisuuksia pohtiva kokousväki voi myös vaikuttua siitä monipuolisuudesta, joilla metsiä Suomessa jo nyt biotalouden hengessä hyödynnetään. Lapissa on tehokas ja monipuolinen metsäsektori, joka tuottaa sekä hyvinvointia kansalaisille että laadukkaita tuotteita asiakkailleen. Ympäri vuoden, kelissä kuin kelissä ja kaukana kaikesta.

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Lisätietoja

Metsäteollisuus ry
Forestindustries

Pikalinkit

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Uusi laki tuo joitain lisävaatimuksia metsänkäsittelyyn ja samalla se yhtenäistää koko metsäalan toimintatapoja.
Uutiset
Vuoden 2025 parhaat audiomainokset palkittiin Kaiku 2026 -kilpailussa. Metsäalan yhteinen viestintähanke Metsien Suomi pokkasi kilpailussa voiton parhaan mainosmusiikin kategoriassa.
Uutiset
New Wood: Building a Bio-Based Future -näyttely esitteli arvovieraille suomalaisia puupohjaisia innovaatioita.
Blogit
Suomen väylien korjausvelka on 4,3 miljardia euroa. Ellei tilanne muutu nopeasti, edessä on uusi sote.
Blogit
Paneutuminen edunvalvonnan eturintamaan on ollut palkitsevaa ja osaltaan myös haasteellista. Voiko tässä työssä olla ikinä valmis?
Lausunnot
Perusväylänpidon nykyinen rahoitustaso uhkaa teollisuuden tärkeimpiä raaka-ainekuljetuksia.