Uutishuone

Uutiset

FSC:n kontrolloidun puun hankinnan käytännöissä muutoksia

– Kontrolloidun puun hankinnan kriteerit ovat kansainvälisesti samat kaikkialla. Suomessa täytämme kriteerit erinomaisesti muun muassa puun alkuperän tuntemisessa, laillisuudessa ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Metsän muuttaminen muuhun maankäyttömuotoon on vähäistä, eikä se johdu metsätaloudesta. Lisäksi metsänuudistamisessa ei käytetä muuntogeenistä alkuperää olevaa viljelyaineistoa, kertoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

Suomen riskinarvioinnin teki kansainvälinen konsulttiyhtiö Nepcon, ja sen hyväksyi kansainvälinen FSC. Pääosin metsien käyttö Suomessa täyttää kontrolloidun puun vaatimukset. Riskinarvioinnin mukaan metsien käyttö saattaa kuitenkin joillain alueilla aiheuttaa riskiä erityisille luontoarvoille.

– Riski arvioidaan ja tarvittaessa sitä alennetaan, kertoo Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori.

– Vastuu riskin alentamisesta on puuta hankkivalla taholla, Merivuori jatkaa.

Tapio Palvelut Oy on laatinut metsäteollisuuden ja sahateollisuuden puunhankinnan käyttöön suuntaa antavat kartta-aineistot, jotka perustuvat avoimeen paikkatietoon. Niihin on merkitty FSC:n mukaiset mahdolliset monimuotoisuudelle tärkeät keskittymät, jos ne esiintyvät talousmetsissä yhtenäisinä ja laaja-alaisina. Kartta-aineistoa ei käytetä erillisenä, vaan se ohjaa mahdolliseen jatkotarkasteluun. Sen pohjalta puunostaja arvioi, tarvitaanko kyseisellä kohteella riskiä alentavia kontrollitoimenpiteitä vai ei.

– Tämä on harjoitus uusien sähköisten toimintatapojen hyödyntämisestä, Merivuori sanoo.

Lisäksi riskinarvioinnin mukaan metsätalous voi uhata saamelaisten kotiseutualueella poronhoitoa. Yksittäisen metsänomistajan harjoittama metsätalous ei uhkaa poronhoitoa. Tällä hetkellä käydään neuvotteluita isojen metsänomistajien harjoittamasta metsätaloudesta saamelaisten kotiseutualueella. Ratkaisun toivotaan löytyvän kesäkuun aikana.

Mahdollisen riskin alentamiseen liittyvät toimenpiteet koskevat kaikkea puuta, joka liikkuu FSC:n puun alkuperän seurantajärjestelmän (Chain of Custody) alla. Useat suomalaiset puuta jalostavat yritykset ovat sitoutuneita FSC:n alkuperänseurantajärjestelmään, ja yritykset käyvät puusta myös keskinäistä kauppaa. Riskinarvioinnin edellyttämät toimenpiteet otettaneen käyttöön suuressa osassa puuta ostavista ja välittävistä tahoista.

Lisätietoja:

Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 050 5679093

Kai Merivuori, toimitusjohtaja, Sahateollisuus ry, puh. 040 5322868

Tietoa meistä

Jaa julkaisu:

Uutishuone

Lisää aiheesta

Uutiset
Ohjelmalla on tärkeä rooli vapaaehtoisena työkaluna metsäluontokohteiden turvaamisessa.
Blogit
YK:n ilmastokokouksen kirjauksissa näkyy metsätalouden rooli ilmastonmuutoksen hillitsijänä.
Blogit
FSC-järjestelmä tuo yhteen eri taustoista tulevat sidosryhmät – metsänomistajat, yritykset ja kansalaisjärjestöt.
Uutiset
MMM Sami Oksa on nimitetty Metsäteollisuus ry:n uudeksi metsäjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
Uutiset

Suomalaisen metsänhoidon ympäristövaikutuksista on nyt saatavilla kattavaa ja laadukasta dataa kansainvälisessä ecoinvent-tietokannassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisen metsänhoidon tilastotieto

Uutiset
Metsäteollisuus katsoo, että EU:n metsäkatoasetusta tulisi soveltaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 30.12.2025 alkaen. Jos asetusta muutetaan, valmistelulle on varattava riittävä aika.