Viime kuukausina on ollut julkisuudessa myös kriittisiä biotalouskirjoituksia. Hurjimmissa niistä biotalous on leimattu jopa tuhotaloudeksi ja fossiilitaloutta huonommaksi vaihtoehdoksi. Niitä lukiessa tulee mieleen, että puhutaanko nyt asiasta vai asian vierestä. Kritiikin kohde on lähes poikkeuksetta ollut bioenergian tuotanto, joka on vain osa biotaloutta ja sitäkin voi tuottaa monella eri tavalla.
Metsäteollisuus haluaa menestystä biotaloudesta – tae sille on viisaus. Fiksu biotalous ei ole sitä, että Suomen metsät ja niiden monimuotoisuus tuhotaan ja että koko toiminnan painopiste olisi korkealaatuisen puuraaka-aineen suora polttaminen. Toki voidaan siinäkin tapauksessa kysyä, onko sellainen toimintamalli fossiilitaloutta huonompi, jossa riistämme päivittäin tulevilta sukupolvilta mahdollisuuksia hyödyntää uusiutumattomia raaka-aineita sekä lisäämme maapallon luontaiseen kiertoon hiiltä fossiilisten polttoaineiden muodossa syvältä maan uumenista. On mielenkiintoista, kuinka sokeutuneita olemme fossiilitaloudelle ja kuinka vähän sitä tänä päivänä haastetaan aina kriittisimpiä ympäristöjärjestöjä myöten. Leimaamalla biotaloutta tuhotaloudeksi puhuu suoraan fossiilisten polttoaineiden ja uusiutumattomien luonnonvarojen lisäkäytön puolesta. Biotaloutta voi verrata hiusten leikkaukseen ja fossiilitaloutta kallonporaukseen. Kallonporauksesta jää tuleville sukupolville huonompi perintö, hiuksia voi leikata monella eri tavalla ja hiustyyleistä on erilaisia mielipiteitä.
Fiksun biotalouden ydin on, että tulevat sukupolvet saavat vähintään saman mahdollisuuden uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen kuin me. Metsien kestävä ja kasvava käyttö tähtää siihen, että puuntuotosta vahvistamalla käytämme enemmän puuta metsävarallisuuden kasvaessa. Suomessa on metsää tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Olemme onnistuneet parhaiten samanaikaisesti kasvattamaan metsävaroja, tuottamaan sadoille miljoonille kuluttajille puupohjaisia tuotteita, tarjoamaan työtä metsien hyödyntämisessä sekä vahvistamaan kansantaloutta ja suomalaisten hyvinvointia metsäviennillä.
Biotalous tarvitsee kehittyäkseen myös asiallista haastamista. Annan tunnusta ympäristöjärjestöille siitä, että he ovat aikanaan herättäneet metsätoimijoita metsien käytön ekologisesta kestävyydestä. Järjestöt ovat onnistuneet tässä työssä, sillä tänä päivänä metsäluonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen on keskeinen osa arkimetsänhoitoa, fiksua biotaloutta ja siihen suhtaudutaan myönteisesti yli sidosryhmien. On ollut esimerkiksi upeaa nähdä metsäteollisuus, metsänomistajat ja ympäristöjärjestöt vaikuttamassa yhdessä rintamassa vapaaehtoisen metsien suojeluohjelma METSOn rahoituksen vahvistamiseksi. Tätä yhteistyötä kannattaa laajentaa nyt talousmetsien luonnonhoitoon.
Metsäteollisuuden näkökulmasta fiksu biotalous on myös panostamista korkean jalostusasteen hiiltä sitoviin tuotteisiin, uusiutuvan materiaalin kasvavaan kierrätykseen modernin kiertotalouden periaatteella – yhden jätteen ollessa toisen raaka-aine – sekä hyödyntämällä bioenergian tuotannossa jalostuskelvottomia tuotannon sivuvirtoja. Fiksu biotalous muun muassa muuttaa rakennuskantaa, teknisiä ratkaisuja ja käyttöesineitä kasvavasti puuhun perustuvaksi, vähentää muovijätteen päätymistä maailman meriin, lisää metsäkuituun perustuvia vaatteita, vapauttaa viljelysalaa ruuan tuotantoon sekä pitää pyöriä kasvavasti pyörimässä puukäyttövoimalla.
Fiksu biotalous on myös sitä, että biotaloustoimijat haastavat itseään kasvavasti parempiin suorituksiin omaehtoisilla sitoumuksilla sekä päättäjiä uudistamaan ohjauskeinoja kohti kestävämpää ja resurssitehokkaampaa materiaalikäyttöä. Tästä on esimerkkinä Metsäteollisuus ry:n tuore vetoomus hallitukselle metsähakkeen sähköntuotantotuesta luopumiseksi ja puunkäytön ohjaamiseksi kilpailuneutraalimmin kohti korkeampaa jalostusastetta. Fiksu biotalous on niin fiksu kuin sen arkkitehdit – suomalaisten viisaudella aina fossiilitaloutta parempaa.
(Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 9.1.2017)
